Syyskuun kestävät uutiset

TYYn siipien ydintiimien jäsenet on valittu ja ympäristösiipi aloittaa pian toimintansa. Ympäristösiipi järjestää erilaisia tapahtumia, keskustelee Univan kanssa vastuullisuudesta ja auttaa TYYtä toimimaan ympäristöystävällisemmin. Siipien toiminta on avointa kaikille ja ympäristösiiven tulevat tapahtumat löytyvät aina TYYn  tapahtumakalenterista.

TYYn kestävän kehityksen viikko tulee 9.-13. lokakuuta. Viikon teemana on Itämeri ja sen aikana järjestetään erilaisia tapahtumia kuten roskaretki sekä suureen suosioon noussut kirppisappro. Lisätietoa viikon aikataulusta on tulossa pian, joten pysy kuulolla!

TYY osallistui Turun alueen korkeakoulujen yhteiseen kestävyysseminaariin, jossa esittelimme eri tapoja, joilla TYY edistää ympäristöystävällisyyttä ja kestävää kehitystä. Pääsimme myös kuuntelemaan muiden alueen ylioppilas- ja opiskelijakuntien tekemästä ympäristötyöstä ja pääsimme keskustelemaan yhteistyömahdollisuuksista.

Suomen ylioppilaskuntien liitto järjesti syysseminaarin. Seminaarissa keskusteltiin muun muassa ylioppilaskuntien roolista kestävässä kehityksessä ja hiilijalanjäljen laskennasta sekä päästövähennyksistä