Kuvaukset varattavista ja vuokrattavista tiloista

Kampuskappelin sali 

Kampuskappeli on Ylioppilastalo C:n (Rehtorinpellonkatu 4 C 1. krs) katutasossa sijaitseva seurakuntayhtymän tila, jota TYYn järjestöt voivat varata käyttöönsä.

Kampuskappelia voi varata arvoiseensa käyttöön. Kappeli soveltuu erinomaisesti esimerkiksi kokouksiin ja muihin tapaamisiin. Poliittisiin tilaisuuksiin Kampuskappelia ei voi varata. Kappelissa on käytössä myös keittiö. 

Kampuskappeli on päihteetön – ja kaikille avoin, syrjimätön ja turvallinen tila. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien kampuskappelilla järjestettävien tilaisuuksien tulee olla avoimia kaikille ja että kappelin toimijat sitoutuvat syrjimättömyyden ja turvallisen tilan periaatteisiin. Kampuskappelille ei voi tuoda eläimiä, jotta myös allergikot pystyvät käyttämään kappelia.


Osakuntasali

Osakuntasali sijaitsee Yo-talo B:ssä. Salia voivat vuokrata kaikki TYYn jäsenet ja järjestöt. Tila on vuokrattavissa säännölliseen harrastekäyttöön sekä yksittäisiin juhliin, kokouksiin ja tapahtumiin, jotka päättyvät ennen klo 23. Osakuntasalin pinta-ala on 66 m2. Tiloista löytyy pöytä- ja istumapaikkoja 65:lle hengelle, joten sali toimii erinomaisesti muun muassa sitsitilana. Sen seiniä koristavat Satakunnan, Hämeen, Savon ja Karjalan vaakunat. Salissa on iso jääkaappi. Vuokralainen voi myös käyttää kerroksen yhteiskeittiötä, ottaen muutkin käyttäjät huomioon.


Q-talon juhlasali

Q-talo on Kuuvuoren vanha nuorisotalo, joka sijaitsee osoitteessa Nummenpuistokatu 2. Q-talon juhlasali soveltuu esimerkiksi vuosijuhlille, sitseille ja muille juhlatilaisuuksille. Juhlasali kattaa käytännössä koko katutason kerroksen.

Talon alakerrassa sijaitsee toinen Q-talon vuokrattavista tiloista Vähä-Heikkilä. 

Tarkemmat tiedot ja tilan varusteet

  • Q-talon yläkerran juhlasalin varusteisiin kuuluu:
  • pöydät ja tuolit 120 hengelle
  • 120 hengen astiasto (lautaset, aterimet, juomalasit ja kahvimukit)
  • keittiö, jossa uuni, kahvinkeittimet, mikroaaltouuni, runsaasti jääkaappitilaa sekä astianpesukone
  • Bluetooth-kaiuttimet ja mikrofonit (2 kpl)
  • Diskovalot
  • Varaa PA-laitteet tilaisuuteen erikseen

Q-talon Vähä-Heikkilä

Vähä-Heikkilä sijaitsee Q-talon alakerrassa. Edullinen tila soveltuu esimerkiksi illanviettoihin, kokouksiin ja erilaisiin teemailtoihin.

Talon yläkerrassa sijaitsee Q-talon juhlasali, joka soveltuu muun muassa isompiin juhliin. Yläkerran äänet voivat välillä kuulua jonkin verran myös alakertaan. Tiloja ei voi toistaiseksi vuokrata yhteiskäyttöön. Q-talon alakerrassa sijaitsee myös järjestöjen toimitiloja.

Tilassa on:

  • 4 pöytää
  • 30 tuolia
  • sohva
  • kaiuttimet
  • mikro
  • jääkaappi
  • kahvinkeitin
  • siivousvälineet
  • Tilan vuokralaisella on mahdollisuus käyttää samalla käytävällä sijaitsevaa keittopistettä, jossa on vesipiste.

Turku-Sali

Turku-salissa on istumapaikkoja noin 50 hengelle. Lisäksi tilassa on videotykki, joka toimii sekä HDMI- että VGA-liitännöillä.

Huomaa, että alkoholijuomien nauttiminen tai bileiden järjestäminen Turku-salissa on kiellettyä. Käyttäjän on lähtiessään siirrettävä pöydät ja tuolit takaisin alkuperäiseen järjestykseen.

Turku-salissa kokoontuu lukukausien aikana kuukausittain myös TYYn korkein päättävä elin, edustajisto, päättämään ylioppilaskunnan asioista. Edustajistolla on täten etuoikeus Turku-salin käyttöön. Turku-sali remontoitiin arkkitehti Bryggmanin hengen mukaiseksi vuonna 2005.

Turku-salin käytön ohjeet

  • Pöytiä ei saa siirtää raahaamalla, vaan ne pitää nostaa.
  • Jos siirrät pöytiä ja tuoleja, palauta ne käytön jälkeen oikeaan järjestykseen.
  • Älä varasta videoprojektorin johtoja (VGA ja HDMI).
  • Älä koske tauluihin tai vaakunoihin.
  • Vie roskat mennessäsi ja sammuta valot lähtiessäsi.

TYYn sauna

TYYn saunatila sijaitsee Yo-talo A:ssa katutasossa. Löydät sisäänkäynnin pihan kulmasta, ravintola Proffan Kellarin ja Lexin toimiston väliltä.

Saunatilassa on sohvilla ja pöydillä varustettu oleskelutila, keittiö, tilava sauna, pukuhuone sekä suihkuhuone. Oleskelutila soveltuu esimerkiksi pieniin sitseihin (alle 20 hlö), teemailtoihin tai illanistujaisiin.

Saunan oleskelutilassa on istumapaikkoja noin 40:lle hengelle. Saunatiloihin mahtuu noin 12 henkilöä kerrallaan.

Tilassa on:

  • kaksi pakastelokerollista jääkaappia
  • kahvinkeitin sekä vedenkeitin
  • uuni, liesi sekä mikroaaltouuni
  • keittiövälineitä, paistinpannuja ja kattiloita
  • istumapaikkoja n. 40 hengelle
  • musiikintoistolaitteet, televisio HDMI-liitännällä
  • siivousvälineet