TYY kannattaa edelleen YTHS:n kehittämistä

30.1. Turun Sanomissa ilmestyi Siiri Turusen mielipidekirjoitus, joka oli otsikoitu ”Lakkautetaan YTHS - opiskelijat tarvitsevat oikea-aikaista hoitoa”. Turunen toimii Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) edustajiston puheenjohtajana.

Mielipidekirjoituksen esitys YTHS:n lakkauttamisesta ei kuitenkaan edusta TYYn edustajiston määrittelemää linjaa, eli 2022 elokuussa hyväksyttyä poliittista linjapaperia.

TYYn linjapaperi määrittää TYYn kantoja mm. YTHS:n toimintaan ja sen mukaan YTHS:n tulee esimerkiksi huolehtia opiskeluterveydenhuollon palveluntuotannosta ja sen rahoituksen tulee olla ennakoitavissa ja perustua pitkäjänteisiin sopimuksiin. Ylioppilaskunnalle on tärkeää, että opiskelijoilla on oikeus oikea-aikaisiin ja laadukkaisiin terveydenhuollon palveluihin ja niiden riittävyys on turvattava nykyisessä järjestelmässä.

Ylioppilaskunta jakaa huolen YTHS:n jonojen tilanteesta ja opiskelijaterveydenhuollon laadusta. Siirtyminen hyvinvointialueisiin ei saa heikentää opiskelijoiden terveydenhuollon palveluita ja hoitopolkuja.

Ylioppilaskunta on mukana YTHS:n eri toimielimissä, kuten Läntisen alueen johtokunnassa, kampuskaupunkien terveystyöryhmissä sekä YTHS:n valtuuskunnassa. Ylioppilaskunta tekee siis monin tavoin YTHS:n kanssa yhteistyötä ja osaltamme annamme palautetta ja kehitysideoita. Lisäksi opiskelijat voivat olla kehittämässä YTHS:n toimintaa esimerkiksi YTHS:n opiskelijaraadin kautta.

 

Lisätietoja:  

Akseli Tiitta
TYYn hallituksen puheenjohtaja
tyy-pj@utu.fi
puh. 045 3205125