Kannanotto Turun yliopiston hallituksen päätöksistä talouden tasapainottamiseksi

Turun yliopiston hallitus on päättänyt kokouksessaan 14.2. toimenpiteistä yliopiston talouden tasapainottamiseksi. Päätöksiä tehtiin sekä säästöjen että tulonlisäysten osalta.

Päätökset: Rauman kaupunki ja Turun yliopisto valmistelevat Rauman kampusta koskevaa yhteistyösopimusta, Italian kielen tutkinto-ohjelma ja klassisten kielten ja antiikin kulttuurin tutkinto-ohjelmat säilytetään, venäjän kielen sivuaine lakkautetaan, unkarin kielen sivuaine säilytetään, ranskan ja saksan kielten opiskelijoiden sisäänottoa pienennetään, etnologian ja folkloristiikan oppiaineet yhdistetään, tutkimusasemien tilatarpeita tarkastellaan, Brahea-keskus lakkautetaan, tilaohjelmalla vähennetään yliopiston käytössä olevia kokonaisneliöitä vähintään 10 prosenttia. Lisäksi eläköitymisten ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisen kautta vähennetään arviolta 70 tehtävää vuoden 2030 loppuun mennessä.  

TYY on huojentunut, että kaikkein rajuimmin opiskelijoiden oikeuksiin ja elämään vaikuttavista toimista luovuttiin. Jos Turun yliopiston ja Rauman kaupungin sopimusluonnos yhteistyöstä toteutuu, aikaisemmin suunnitellut toimenpiteet voidaan jättää toteuttamatta. Lisäksi hallitus päätti säilyttää italian kielen tutkinto-ohjelman ja klassisten kielten ja antiikin kulttuurin tutkinto-ohjelmat. Ylioppilaskunta korostaa, että yliopisto on nyt päätöksillään myös sitoutunut säilytettyjen toimintojen kehittämiseen. Etnologian ja folkloristiikan oppiaineiden yhdistämisessä olisi pitänyt kuulla ensin yhteisöä. Nyt kun päätös on tehty, on oppiaineita tuettava kehitystyössä, jotta päätös ei tarkoita kummankaan oppialan lakkauttamista.  

Seilin tutkimusaseman osalta jatkovalmistelu antaa toivoa tutkimustoiminnan takaavien ratkaisujen löytymiselle.  

Kielitieteiden sivuainevalikoiman köyhtyminen on surullinen kehityskulku. Monialaisen yliopiston vahvuus on laaja ja avoin sivuaineoikeus. Tutkintojen pakollisten kielten kielivalikoiman säilyttäminen ennallaan on tärkeää.  

TYY edelleen huolissaan opiskelijoiden tukipalveluiden riittävyydestä. Ylioppilaskunnan tietojen mukaan opiskelijoiden tukipalveluihin on edelleen kohdistumassa säästöjen yleistä tasoa suurempi leikkaus. Tältä osin opiskelijoiden huolta ei ole kuultu. Opiskelijamäärät ovat nousseet ja opiskelijoiden ohjattuun opetukseen käyttämä aika on laskussa. Jos koulutuksen tavoitteisiin halutaan näissä oloissa päästä, on jatkossa opiskelijoita kuultava herkällä korvalla, kun koulutusta ja sen tukea kehitetään. Ylioppilaskunta haluaa muistuttaa, että tukipalvelujen yhteys koulutuksen tavoitteiden toteutumiseen on olennainen.  

Päätettyjen toimien osalta ylioppilaskunta on pettynyt tavasta, jolla ne valmisteltiin yhteisölle. Kyse on monelle yhteisön jäsenelle todella vakavista toimista – elämäntyön katkeamisesta, toimeentulon romahtamisesta, ura- ja opintomahdollisuuksien sulkeutumisesta. Jokainen yhteisön jäsen ansaitsee tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa, myös vaikeissa sellaisissa.  

Ylioppilaskunta pitää yliopiston kaikkia tehtäviä tärkeinä suomalaiselle yhteiskunnalle. Päätös Brahean-keskuksen (ent. täydennyskoulutuskeskus) lakkauttamisesta on isku yliopiston kyvylle toteuttaa elinikäisen oppimiseen tehtävänsä. Olemme edelleen epätietoisia, miten keskuksen toteuttama yliopistollinen työ aiotaan hoitaa tulevaisuudessa. 

TYY on tehnyt vuosien varrella yhteistyötä monien Brahea-keskuksen hankkeiden ja niiden asiantuntijoiden kanssa. Keskus on muun muassa suunnitellut ja järjestänyt koulutuskokonaisuuksia monikulttuurisuuden kohtaamiseen opetuksessa sekä sosioekonomisen taustan vaikutuksista koulutukseen osallistumisessa ja asian huomioimisesta opetuksessa. Ylioppilaskunta on kiitollinen tavasta, jolla tämä erillislaitos on muistanut opiskelijat yhteistyötahona ja paremman korkeakouluyhteisön yhtenä työnsä tavoitteena. 

Kokonaisuudessaan sopeutustoimien vaikuttavuutta tulee seurata. Jos tulee tarve tarkastella toimenpiteitä uudelleen, ylioppilaskunta vaatii yhteisön parempaa kuulemista ja avoimempaa valmistelua. TYY haluaa olla mukana kehittämässä yliopiston taloutta, mutta ylioppilaskuntaa on jatkossa kuultava enemmän ja aiemmin.  

 

OIKAISU: Alkuperäisessä tekstissä viitattiin virheellisesti "etnologian ja folkloristiikan professuurien yhdistämiseen", vaikka yliopiston hallitus päätti etnologian ja folkloristiikan oppiaineiden yhdistämisestä. 

 

Lisätietoja:  

Akseli Tiitta
TYYn hallituksen puheenjohtaja
tyy-pj@utu.fi
puh. 045 3205125