Riina Lumme Turun yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerin sijaiseksi

VTK Riina Lumme aloittaa TYYn pääsihteerin tehtävässä 12.12.2022 pääsihteeri Petra Peltosen jäädessä vanhempainvapaalle.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi Lumpeen Peltosen sijaiseksi kokouksessaan 19.10.2022 Lumpeen eduksi katsottiin eritoten laaja-alainen yliopistomaailman tuntemus, motivaatio ja ongelmanratkaisukyky sekä soveltuvuus tehtävään.

”Entisenä hallituksen puheenjohtajana sekä yliopiston hallituksen jäsenenä toimintaympäristö on tuttu, mutta pääsihteerin tehtävä tarjoaa silti täysin uusia haasteita. Tuntuu mukavalta tulla takaisin toimistolle!”, Lumme toteaa.

Lumme on toiminut Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä 2015 ja puheenjohtajana vuonna 2016. Lisäksi Lumme toimi Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana vuonna 2017. Lumme siirtyy Turun yliopiston ylioppilaskuntaan Vihreiden eduskuntaryhmän avustajan paikalta. Lisäksi Lumme on kerännyt kokemusta eduskuntaryhmän hallintosihteerinä, Eurooppa-foorumi Turussa ry:n taloussihteerinä sekä Suomen nuorisovaltuustojen liiton Nuva ry:ssä nuorten osallisuuden asiantuntijana.

”Ammatillisesti olen kiinnostunut erityisesti henkilöstöjohtamisesta ja organisaatioiden kehittämisestä. Uskon, että pääsihteerin tehtävä tarjoaa myös tähän sopivia haasteita ja kehittymisen mahdollisuuksia”, Lumme sanoo.

Lisätietoja:

Riina Lumme
tyy-paasihteeri@utu.fi
+358 40 055 1931