Kinokoplan hallitukseen 2023 haetaan jäseniä

Kinokoplan_logo

 

 

 

 

 

TYYn elokuvatoimikunta muodostaa elokuvakerho Kinokoplan hallituksen. Elokuvatoimikunta koostuu 8-12 jäsenestä ja puheenjohtajasta. Kinokopla on Turun yliopiston ylioppilaskunnan ylläpitämä kaikille avoin elokuvakerho, joka on toiminut vuodesta 1965. Kinokoplan kaksi vuosittaista pääsarjaa esittelevät monipuolisesti eri maiden elokuvia, minkä lisäksi kerho järjestää kaikenlaisia elokuva-aiheisia tapahtumia.

Elokuvatoimikuntaan, eli Kinokoplan hallitukseen, haetaan nyt jäseniä vuodeksi 2023. Hakuaika päättyy 30.11. klo 23.59. TYYn hallitus nimittää toimikunnan jäsenet vuoden 2022 toimikunnan esityksestä. Hakea voivat kaikki elokuvista kiinnostuneet ylioppilaskunnan jäsenet. Hakijoilta edellytämme kiinnostusta audiovisuaalista kulttuuria kohtaan ja eduksi katsotaan kokemus vastaavanlaisesta toiminnasta elokuvien parissa, markkinoinnista ja tapahtumanjärjestämisestä.

Elokuvatoimikunnan valinnassa huomioidaan myös muodostuvan toimikunnan moninaisuus.

TYY korostaa toiminnassaan avoimuutta ja yhdenvertaisuutta. Toivomme saavamme hakijoiksi mahdollisimman runsaslukuista joukkoa eritaustaisia ihmisiä.

Haku tapahtuu täyttämällä alta löytyvä lomake.

Lisätietoja elokuvatoimikunnasta:

http://kinokopla.fi/

www.facebook.com/kinokopla

kinokopla@utu.fi

Valintaprosessista lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Camilla Saarinen (tyy-pj@utu.fi).