You are here

Koulutusvientiä ja kehitysyhteistyötä

Share +

| 18.03.2013

Koulutusvienti ja sen lisääminen ovat tärkeitä yliopistojen kehittämisen kannalta.  Kaikilta näkyy kuitenkin unohtuneen, että ulkomaisten opiskelijoiden kouluttaminen Suomessa on vain yksi osa kokonaiskuvaa.  Koulutusvientistrategiaa OKM:ssä valmistellut työryhmä käsitteli koulutusvientinä edellä mainitun lisäksi mm. opiskelijoiden kouluttamista ulkomailla, opettajien koulutusta ja täydennyskoulutusta, opetusteknologian ja -materiaalien vientiä sekä konsultointia koulutusjärjestelmän rakentamisessa. Tämän jäljiltä kehitettiin Future Learning Finland eli kansallinen koulutuksen vientiohjelma, jota vetää opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ulkoasiainministeriö yhteistyössä Finpron kanssa. Tämän ohjelman tarkoituksena on myydä suomalaista korkeakouluosaamista ulkomaille, missä suomalaista osaamista arvostetaan kuten kansainvälisillä opetus- ja koulutusalan messuilla 18.-22. helmikuuta Riadissa huomattiin siitä huolimatta, ettei ministeristö vaivautunutkaan paikalle. 

Yliopistot pitävät tätä koulutuksen vientimuotoa kiinnostavana mahdollisuutena.  Mitä asialle kuitenkaan on tehty? Odottavatko yliopistot, että heihin otetaan yhteyttä ilman, että he tekevät mitään asian eteen. Pyydänkin siis yliopistoja aktivoitumaan ja viemään koulutustaan ja osaamistaan ulkomaille sen sijaan, että he lyövät hintalapun englanninkielisille koulutusohjelmille, joiden laatu on yhä erittäin vaihtelevaa. Vaikkakin suomalainen osaaminen on koulutuksen huipulla, on englanninkielisen opetuksen laatu vielä erittäin puutteellista. Kuulen jatkuvasti kommentteja sekä suomalaisilta että ulkomaalaisilta opiskelijoilta siitä kuinka jollain kurssilla he eivät ole ymmärtäneet sanaakaan, mitä luennoitsija sanoo. Tätäkö me haluamme myydä laatutuotteena? Mielestäni Suomen maine yliopistomaana kokisi kovan kolhauksen, kun maksavat "asiakkaat" kritisoisivat opetuksen laatua, jonka ripeään korjaamiseen eivät resurssit riittäisi edes lukukausimaksuilla stipendijärjestelmien kustannusten jälkeen. Suomella ei ole kuitenkaan yhteiskuntana varaa menettää yhtään kansainvälistä osaajaa ja potentiaalista työntekijää.

Jatkuvasti puhutaan siitä, kuinka ylpeitä olemme koulutusjärjestelmästämme. Näin ollen sen kehittäminen kansainvälisen opetuksen huipulle pitäisi olla meille tärkeä toimintatavoite.  Mutta kuitenkin kuten Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson toteaa (Aamulehti 3.2.) lukukausimaksuja käsitelleessä artikkelissa: "Niillä voi myös luoda kannusteita korottaa opetuksen tasoa ja kansainvälisyyttä,". Olemmeko todellisuudessa niin välinpitämättömiä opetuksemme laadun suhteen, ettemme saa puututtua ongelmakohtiin ilman kannusteita? Toivon todella ettemme ole.

Jos taas lukukausimaksujen tarkoituksena on edistää kehitysyhteistyötä, kuten lakialoitteessa myös kirjataan, eikö parempi ratkaisu olisi auttaa yhteistyökumppaneitamme pärjäämään koulutuksessaan omavaraisesti. Nyt vain rahtaisimme yksittäisiä ihmisiä Suomeen opiskelemaan samalla toivoen ja lobaten, että he jäisivät tänne töihin. Näin osaamisen jakaminen ja siten kehitysyhteistyö eivät todellakaan toteudu. Me vain käyttäisimme kehitysyhteistyöhön tarkoitettuja varoja omaksi emmekä kehitysmaiden hyväksi, mikä puolestaan rikkoo kaikkia kyseisen toiminnan periaatteita. Miltä sinusta kuulostaa tilanne, jossa joku keplottelee varoja oman taloutensa tukemiseen samalla vieden ne toista osapuolta tukevasta (lakisääteisestä) rahoituksesta. Osaavana kansana olemme kuitenkin vastuullisessa asemassa, koska meillä on tiedot ja taidot auttaa kehitysmaita, jotka eivät voi vaatia apuamme mutta jotka sitä kipeästi tarvitsevat.

Henna Henriksson, 
hallituksen kansainvälisten asioiden ja opiskelijakulttuurivastaava, 
Turun yliopiston ylioppilaskunta