You are here

Viestinnän kehittäminen vai voitto pirkanmaalaisista?

Share +

Aku Kähkönen | 30.09.2013

Turun yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalisen median viestintä on syyskuun aikana saanut lisämausteen Facebookissa käytävästä tykkäyskisasta. Kisan tarkoituksena on kolmessakymmenessä päivässä kerätä mahdollisimman monta uutta Facebook-sivun seuraajaa. Mukana ovat TYY ja tamperelainen sisaremme Tamy, Tampereen yliopiston ylioppilaskunta. Kun vastakkain ovat varsinaissuomalaiset ja pirkanmaalaiset ei voi kuin olettaa, että kisa herättää suuria tunteita ja draamaa.

Vaikka kisassa on hyödynnetty kaikkia kuluneimpiakin netti-ilmiöitä kuten kissameemejä ja Hitler bunkkerissaan videoita sekä sanailtu tiukastikin molemmin puolin, ovat tulokset olleet kohtalaisen hyviä. Molemmat ylioppilaskunnat ovat kartuttaneet seuraajiensa määrää usealla sadalla tykkäyksellä. Kisa on edennyt niin tasaisin harppauksin, että vaikka jo monesti olemme luulleet saavuttaneemme ratkaisevan johdon TYYn hyväksi olemme seuraavana aamuna saaneet huomata, että Tamy on taas kirinyt johtoon sadalla tykkäyksellä. 

Vaikka tamperelaisten voittaminen voitaisiinkin jo nähdä itseisarvona on leikkimielisessä kisassa vakavampikin ajatus taustalla. TYYssä tehdään päivittäin hartiavoimin työtä opiskelijan paremman huomisen puolesta. Opiskelijoiden etuja valvotaan jatkuvasti yliopistolla lähes kaikissa tärkeissä päätöksentekoelimissä ja epäsuorasti yliopiston valmistelevissa työryhmissä. TYY osallistuu aktiivisena toimijana Turussa käytävään opiskelijoita läheisesti koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon, esimerkiksi opiskelija-asuntojen tarpeesta. TYY tarjoaa palveluita lukuisille alayhdistyksilleen muun muassa toiminta-avustusten ja pätevän järjestöasiantuntijan muodossa. Ylioppilaskunnalla on lisäksi jäsenten vapaassa käytössä oleva neuvontalakimies, jonka puoleen voi kääntyä jos kohtaa juridisia vastoinkäymisiä. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä ylioppilaskunnan monipuolisesta ja tärkeästä palvelu- ja edunvalvontapaletista.

Jotta ylioppilaskunnan toiminta ei jäisi harvojen herkuksi ja toimiston omaksi huviksi tulee toiminnasta tiedottaa ja saavutuksista viestiä. Edunvalvonnan perusdilemma on, että kun asiat menevät hyvin ei edunvalvonnallisista asioista juurikaan pidetä haloota ja yleisön tietoisuus toiminnasta laskee. Oikeaoppisesti toimittaessa menestyksestä ja tavoitteiden saavuttamisesta viestittäisiin aktiivisesti, sillä loppujen lopuksi tyytyväiset jäsenet ovat ainoa tae toiminnan jatkuvuudelle ja oikeutukselle ylioppilaskunnassa. TYY on tänä vuotena panostanut erityisesti viestintään ja suurimpana edistysaskeleena on ollut uuden työntekijän eli tiedottajan palkkaaminen toimistolle. Facebook-kampanjan avulla viestintäsektori saa entistä tehokkaammat välineet monikanavaiseen viestintään. Toivottavasti sosiaalinen media oikein hyödynnettynä tulee olemaan myös kaksisuuntainen interaktiivinen viestintäkanava, jossa myös palaute kulkee takaisin TYYn hallitukselle.

Ai niin ja vielä takaisin tykkäyskisaan. TYY on 15 tuntia ennen kisan loppumista kirinyt itsensä huimaan kisakuntoon, ja kuukauden aikana on tullut yli 1000 uutta tykkäystä. Tämänhetkinen 3075 seuraajaa on jo hyvä tulos, mutta kuitenkin kaukana 15 000 jäsenen potentiallistamme. Toivottavasti vielä uusia seuraajia löytyy ennen kisa loppumista maanantaina 30.09 kello 23.59.

Tykkää!

Aku Kähkönen

Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen


Aku Kähkönen