You are here

Mikä jäi sitomatta?

Share +

Milja Henttonen | 28.02.2011

Opintotuen rakenneuudistusta valmisteltiin pitkään ja myös opiskelijat olivat neuvottelupöydän ääressä. Tahtojen taistelu synnytti kompromissiratkaisun, joka pääasiallisesti tyydytti kaikkia osapuolia: tulossa oli joitain tiukennuksia ja joitain parannuksia. Tai näin ainakin luultiin.

Jossain vaiheessa parannukset kuitenkin tipahtivat uudistuskelkasta pois, yhtenä tärkeimmistä opintorahan indeksiin sitominen ja tulossa ovatkin ainoastaan suunnitellut tiukennukset: opintotuki muuttuu kaksiportaiseksi, kuukausittain vaadittujen opintopisteiden määrä nousee ja jo pelkän asumislisän nostaminen kuluttaa tukikuukausia.

Tämän viikon tiistaina 1.3.2011 kaikki sosiaalietuudet opintorahaa lukuunottamatta sidotaan indeksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että opintorahan reaaliarvo laskee vuosi vuodelta ja opiskelijoiden jo ennestäänkin heikko ostovoima rapautuu koko ajan. Esimerkiksi tällä hetkellä, vuoden 2008 tasokorotuksen jälkeenkin, opintorahan reaaliarvo on vain 87% verrattuna vuoden 1992 opintorahaan.

Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt avaavat oman vaalikampanjansa tiistaina 1.3. Myös Turussa paikalliset ylioppilas- ja opiskelijakunnat järjestävät kampanjastartin kävelykadulla klo 10-14. Kävelykadun tempauksen lisäksi kampanja rantautuu kampusalueille, joissa pyritään vaikuttamaan opiskelijoiden äänestysaktiivisuuteen. Tule paikalle keskustelemaan ja vaatimaan opintorahan indeksiin sitomista!

Turun yli 30 000 opiskelijan yhtenäinen joukkovoima varmasti vie viestiä eteenpäin!


Milja Henttonen