You are here

Syksy, jolloin koulu ei alkanut…

Share +

Joni Kajander | 05.09.2011

     Vietin puoli vuotta naama kirjassa (ei fb) valmistautuen poliittisen historian pääsykokeisiin. Kovan uurastuksen jälkeen, kokeiden tullessa, olin valmis lunastamaan akateemisen taivaspaikkani. Heinäkuu tuli, hyväksymiskirje tippui postiluukusta ja Turun yliopiston tiedon portaat odottivat ensiaskeleitani. Syksyn ollessa ovella koulut ja lukiot alkoivat, minun kouluni ei vielä. Elokuun vaihtuessa syyskuuksi suunnistin yliopistonmäelle – nyt oli vuoroni.


    Ensimmäinen viikko oli täynnä uutta: orientaatioluennot, tuutor-ryhmät, oppiaineen henkilökunta ja ainejärjestöni. Milloin alkaa normaali koulunkäynti, mietin hiljaa mielessäni. Seuraavaksi viikon ohjelmassa oli vuorossa rehtorin kättely. Miksi rehtori haluaa toivottaa henkilökohtaisesti tuhannet uudet oppilaat tervetulleiksi? Totuus uudesta koulustani alkoi valjeta. Ei rehtori halunnut kätellä oppilaita, ei sanoa tervetuloa kouluun, vaan hän halusi tervehtiä uusia tovereitaan, nuoria kollegoitaan – meitä opiskelijoita. Tajusin, että paikka johon olin tullut, ei ollut koulu, vaan kaukana siitä.


    Olin aloittanut yliopiston. Olin tullut akateemiseen yhteisöön, en oppilaitokseen. Vaikka yliopisto jakaakin monia ulkoisia piirteitä koulujen ja oppilaitosten kanssa, on se pintaa syvemmältä ratkaisevan erilainen. Yksi asia on päästä yliopistoon, mutta kuulua yliopistoyhteisöön on se ydinkysymys. Onneksi tässä kohtaa mukaanpääsyvaatimukset ovat yksinkertaiset. Yhteisöön ei ole pääsykoetta, kuulut siihen alusta asti. Kuitenkin toimiaksesi hyvänä yhteisön jäsenenä sinulta edellytetään muutamia asioita. Ole kiinnostunut tieteenalastasi, huomioi toimintasi seuraukset ja kunnioita kollegoitasi, niin opetushenkilökuntaa kuin opiskelijakavereitasi. Tällöin sinua kuunnellaan, tuetaan ja pääset vaikuttamaan yhteisön asioihin. Akateeminen vapaus on vapautta parhaimmillaan, se on vapautta tehdä! Tässä yhteisössä kaikki on tekevälle mahdollista.


    Tämä oli varmasti ensimmäisen syksyni tärkein ja pitkäkantoisin opetus. Älkäämme siis käykö koulua, älkäämme lintsatko luennoilta tai tenteistä ja kantakaamme vastuu omasta tekemisestämme. Akateemisena opiskelijana olemista kukaan ei voi viedä meiltä, joten ei tuhlata sitä pelkkään uraputkeen tuijotteluun ja, by the way, monet parhaimmista ja hauskimmista kokemuksista saavuttaa hyppäämällä mukaan tähän yhteisöön. Yhteisöllistä ja hauskaa syksyä niin uusille kuin vanhemmille kollegoilleni. Nähdään yliopistolla!
 


Joni Kajander
Opiskelija, ei koululainen

Loppukaneettina suosittelen seuraavan artikkelin lukemista uusimmasta Tylkkäristä ja pohtimaan mikä on minun vastuuni yliopistolaisena.
 


Joni Kajander