Missä opiskelijapolitiikkaa ja keskustelua käydään TYYn juhlavuonna 2022

Kirjoittanut: Aliisa Wahlsten, Edustajiston puheenjohtaja

Edustajisto on Turun yliopiston ylioppilaskunnan korkein päättävä elin. Se tarkoittaa, että edustajistossa päästään päättämään ylioppilaskuntamme linjoista ja mielipiteistä. Edustajisto ohjaa TYYn hallituslaisia ja työntekijöitä toiminnassaan keskustelulla, kommentoinnilla sekä toimintaa ohjaavia dokumenttien kautta.

41 henkinen edustajisto valitaan vaaleilla 14 000 TYYn jäsenen joukosta edustamaan kaikkia Turun yliopiston opiskelijoita. Viimeisimmät vaalit olivat syksyllä 2021 ja edaattorit valittiin kaksivuotiselle kaudelle vuosiksi 2022–2023. Järjestäydyimme marraskuussa ja olemme aloittaneet aktiivisen työskentelyn niin toimikuntien kuin edustajistoryhmien osalta. Meillä on aktiivinen ja upea edaattori-porukka. On kunnia päästä johtamaan edustajistoa yhdessä varapuheenjohtajani Sofia Saarisen kanssa.

Kun asiat siirtyivät kokouksesta Jodeliin

TYY juhlii tänä vuonna 100. juhlavuottaan! Ylioppilaskuntamme uuden vuosisadan ensimmäinen edustajiston kokous pidettiin keskiviikkona 9. helmikuuta. Heti ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin muun muassa jo vuosia puhututtanutta Opiskelijoiden liikuntaliiton jäsenyyttä sekä ohjesääntöä TYYn jakamista avustuksista järjestöille. Molemmat aiheista herättivät keskustelua ja edaattorit sekä edustajistoryhmät toivat ajatuksiaan ja arvojaan esille kummastakin asiasta. Minun oli ilo puheenjohtaa kokousta, jossa edaattorit kävivät keskustelua, toivat rohkeasti mielipiteitään esille ja kunnioittivat toistensa puheenvuoroja.  Juuri tällaista edustajiston päätöksentekoprosessi on parhaimmillaan.

Viime päivät ovat kuitenkin saaneet minut miettimään, missä politiikkaa tehdään ja keskusteluja käydään nykyaikana. Sosiaalinen media on tuonut politiikan, mukaan lukien myös opiskelijapolitiikan, saavutettavammaksi kaikille ja oikeastaan luonut sille uuden ulottuvuuden. Minusta on hienoa huomata, että edustajistossa päätettävät asiat kiinnostavat laajaa yleisöä, niin jäsenistöä, alumneja kuin mediaa. Asioihin halutaan ottaa kantaa. Sosiaalisessa mediassa voi ilmaista mielipiteitään helposti ja näkyvästi, vaikka ei itse olisi päättävässä tai vaikuttavassa elimessä. Sosiaalisella medialla on kuitenkin kääntöpuolensa.

Minusta oli ikävää huomata, että hyvin sujuneen kokouksen keskusteluiden jälkeen asiat polarisoituivat ja jopa kulminoituivat koskemaan yksittäisiä ihmisiä ja edariryhmiä sosiaalisen median puolella. Lisäksi sosiaalisessa mediassa näkyi virheellisiä tulkintoja ja vääriä tai vääristeltyjä faktoja.

Polarisaatiolla tarkoitetaan sitä, että mielipiteet jakautuvat selkeästi kahteen päähän. Polarisaatio ja vastakkainasettelu eivät luo vuoropuhelua, vaan altistavat keskustelun helposti vihamieliseen ilmapiiriin. Silloin toista ei kuunnella tai yritetä ymmärtää, vaan argumentoidaan vastaan, koska muut vaikutuskeinot koetaan tehottomiksi. Jodel on anonyymi sosiaalisen median kanava, joka mahdollistaa tämän erityisen hyvin. Nykypäivänä on vaikea tietää, mihin tietoon uskoa, sillä tietoa on paljon saatavilla. Eikä Jodelin kaltaisessa, anonyymissä mediassa voi olla varma myöskään siitä, kuka tietoa levittää ja millaisin tarkoitusperin.

Jodelissa on vaikea erottaa totuutta valheellisesta tiedosta. On meidän jokaisen tehtävä edistää faktoihin perustuvaa keskustelua. Keskustelu voi helposti näyttäytyä ulospäin polarisoituneelta, vaikka todellisuudessa yhdistäviä tekijöitä edustajistoryhmien välillä olisi enemmän.

On tärkeä muistaa, keitä me olemme

Minusta on tärkeä muistaa, keitä me edustajistossa olemme. Me olemme opiskelijoita. Teemme edustajistossa opiskelijapolitiikkaa ja vaikutamme sen kautta meidän jokaisen Turun yliopiston opiskelijan elämään. Monet keskusteluaiheet edustajistossa ovat hyvin lähellä omaa arkea, sillä päätämme meitä lähellä olevista asioista. Koska puheenaiheet ovat lähellä arkeamme, ja sitä kautta meille tärkeitä, ne saattavat herättää monenlaisia tunteita.

Turun yliopiston opiskelijoita yhdistävät monet asiat, esimerkiksi ajatukset opetusmenetelmistä, opiskelija-arjesta ja -perinteistä. TYYn jäseniin, kuten myös edustajistoon, mahtuu paljon erilaisia mielipiteitä ja arvomaailmoja. Meille edustajistossa tulee olla selvää, että vastakkain ovat asiat, eivät ihmiset niiden takana. Meistä suurimmalle osalle edustajisto on ensimmäinen paikka, jossa pääsee pitämään poliittisia puheenvuoroja ja ilmaisemaan julkisesti päätösvaltaisessa elimessä mielipiteitään. Tähän tarvitaan tukea ja kannustusta niin toimielimen sisällä, mutta myös politiikan kentällä ja sosiaalisessa mediassa.

Itse haluan tulevaisuudelta hyvää keskustelukulttuuria politiikassa. Me edaattorit voimme toimia rakentavan keskustelukulttuurin edistäjinä ja näyttää mallia myös muille. Se lähtee pienistä teoista. Nykyaikana tunteita on helppo purkaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa niin omilla kasvoilla kuin anonyymisti. Pienetkin ikävät teot voivat latistaa rohkeutta ilmaista mielipiteitä, mikä voi johtaa mielipiteiden kuihtumiseen ja päätöksenteon vaikeutumiseen, kun kaikki eivät enää koe turvalliseksi ilmaista itseään.

Me TYYssä olemme kaikkia Turun yliopiston opiskelijoita varten, ja tämän ajatuksen tulee myös ohjata meitä ja näkyä toiminnassamme. Me teemme edustajistossa ja toimistolla jatkuvasti töitä sen eteen, että opiskelu ja opiskelijaelämä olisi laadukasta, sujuvaa ja hauskaa – eli parasta mahdollista. Haluamme, että tekemämme työ näkyy myös avoimena päätöksentekona ja ajankohtaisena viestintänä ulospäin. Tulemme kehittämään tätä työtä TYYn virallisilla kanavilla. Haluamme kehittää myös edustajiston toimintaa ja kaikki edustajistoryhmät tulevat saamaan mahdollisuuden tuoda omia ajatuksia esille TYYn sosiaalisessa mediassa. Kannattaa siis seurata TYYtä sosiaalisessa mediassa, tilata TYYn uutiskirje ja selata myös TYYn pian uudistuvia nettisivuja.

Ihanaa ja juhlavuotta kaikille! Nyt juhlitaan TYYn 100-vuotisia ja annetaan juhlavuoden myös näkyä sosiaalisessa mediassa!

#TYY100