Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto hyväksyi uuden poliittisen linjapaperin toukokuun kokouksessaan. Linjapaperi ohjaa ylioppilaskunnan edunvalvontaa ja päätöksentekoa. Uusi linjapaperi hyväksytään joka toinen vuosi ja on voimassa kaksi vuotta kerrallaan.
Automaatiojäsenyys
Aiemmassa linjapaperissa automaatiojäsenyys nimettiin opiskelijaedunvalvonnan kulmakiveksi. Uudessa linjapaperissa todetaan edellä mainitun lisäksi, että TYYn tulee varautua automaatiojäsenyyden mahdolliseen poistumiseen, kehittää talouttaan omavaraisemmaksi ja tavoitella pitkällä aikavälillä jäsenmaksutonta toimintaa.
Tekoäly
Tekoälyyn liittyvät linjaukset ovat laajentuneet aiempaan linjapaperiin verrattuna. Edellisessä linjapaperissa kirjattiin, että yliopiston tulisi laatia ohjeet tekoälyn käyttöön sekä opettaa opiskelijoille kriittistä tekoälyosaamista ja tekoälyn etiikkaa. Uudessa linjapaperissa huomioidaan lisäksi tekoälyn työelämärelevantti käyttö, alakohtainen tekoälyosaaminen, ympäristövaikutukset, turvallisuusriskit sekä ihmisoikeudelliset ja eettiset kysymykset. Myös tekoälyn lisensointiin liittyvät näkökulmat on otettu mukaan. Tekoäly nähdään aiempaa laajempana teemana yksittäisen työkalukysymyksen sijaan. TYY valmistelee syksyn 2026 aikana myös oman tekoälyohjeistuksensa.
Kansainväliset opiskelijat
Uusi linjapaperi vahvistaa kansainvälisten opiskelijoiden asemaa useilla uusilla kirjauksilla. Linjauksissa korostetaan muun muassa kansainvälisten opiskelijoiden tuutorointia, integroitumista yliopistoyhteisöön sekä perheenyhdistämisprosessien sujuvuutta.
Satakunta
Satakunnan kampusten erityiskysymykset näkyvät uudessa linjapaperissa aiempaa vahvemmin. Linjapaperissa mainitaan esimerkiksi, ettei lähiopetusta saa korvata etäopetuksella säästösyistä. Riittävät ja saavutettavat tenttitilat nostetaan esiin omana kokonaisuutenaan ja Satakuntaan toivotaan omaa opintopsykologiresurssia.
Esteettömyys
Esteettömyyttä koskevat linjaukset tarkentuivat. Uudessa linjapaperissa tavoitteiksi kirjataan esimerkiksi esteettömyyskartoitukset kaikista luentosaleista, kampusrakennusten välisen liikkumisen kehittäminen, valaistuksen paremman mukauttaminen sekä hajusteherkkyyksien nykyistä parempi huomioiminen. Utu-tunnusten, sähköpostiosoitteiden ja käyttäjänimien vaihtamisesta halutaan tehdä entistä sujuvampaa.
Opintotuki
Opintotukea koskevat tavoitteet ovat uudessa linjapaperissa konkreettisempia. Linjapaperissa vaaditaan opintorahan korottamista ja opiskelijoiden palauttamista yleisen asumistuen piiriin. Opintotuen tulee mahdollistaa palkalliset harjoittelut ja opintotuesta siirtymistä muihin tukimuotoihin tulee selkeyttää. Linjapaperissa vaaditaan myös aikuiskoulutustuen palauttamista.
Suomen kieli
Uudet kielipoliittiset linjaukset korostavat suomen kielen asemaa yliopistossa. Linjapaperin mukaan suomenkielisten tutkinto-ohjelmien opetuksen tulee olla lähtökohtaisesti suomenkielistä. Englanninkielisen opinnäytteen tekemisen tulee olla opiskelijalle vapaaehtoista ja suomenkieliseen opinnäytteeseen on saatava suomenkielistä ohjausta.
Terveys
Opiskelijoiden terveydenhuoltoa koskevat kirjaukset ovat uudessa linjapaperissa yksityiskohtaisempia. Linjapaperissa vaaditaan terapiatakuun ulottamista opiskelijoihin, hoitotakuun nopeuttamista ja Satakunnan kampuksilla opiskelevien matkakulujen korvaamista terveydenhuoltokäynteihin liittyen. Gynekologiset palvelut nostetaan esiin erikoislääkäripalveluina ja vaihto-opiskelijoille halutaan mahdollistaa etävastaanottojen käyttö myös vaihdon aikana.
Joitain teemoja siirtyi myös aiempaa vähäisempään rooliin uudessa linjapaperissa:
Kehitysyhteistyö
Vuoden 2024 linjapaperissa kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu muodostivat oman yhteiskuntavaikuttamisen osa-alueensa. Uudessa linjapaperissa vastaavaa osiota ei enää ole ja sen tilalle on tullut ekologista vastuuta käsittelevä osio.
Lukuvuosimaksut
Aiemmassa linjapaperissa esitettiin opintolainahyvityksen kaltaisen järjestelmän luomista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille, jotka valmistuvat suomalaisesta korkeakoulusta ja jäävät työskentelemään Suomeen. Tämä on poistunut uudesta linjapaperista. Sen sijaan uusissa linjauksissa vaaditaan lukuvuosimaksujen verovähennyskelpoisuutta kansainvälisille opiskelijoille.
Todistusvalinta
Vuoden 2024 linjapaperissa todettiin erikseen, että todistusvalintaa tulee kehittää niin, että se huomioi tasapuolisesti sekä lukiosta että ammatillisesta koulutuksesta valmistuneet hakijat. Tämä kirjaus ei enää sisälly uuteen linjapaperiin. Opiskelijavalintoja käsittelevissä tavoitteissa keskitytään enemmän valintakoejärjestelmän kehittämiseen kokonaisuutena.
YTHS
Aiemmassa linjapaperissa nousi esiin huoli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön laajentumisen vaikutuksista opiskelijoiden hoitoonpääsyyn. Uudesta linjapaperista tämä kirjaus on poistunut.
Opiskelijoiden vakuutusturva
Aiemmassa linjapaperissa esitettiin yhteistyötä vakuutusyhtiöiden kanssa sen varmistamiseksi, että opiskelijoiden vakuutukset korvaisivat tuholaiseläinten aiheuttamat vahingot mahdollisimman kattavasti. Tämä on jäänyt pois uudesta linjapaperista.