Moni ajattelee, ettei Suomen historiaan liity kolonialismia tai rasismia, sillä Suomella ei ollut omia siirtomaita. Suomen historiantutkimuksen valtavirta on sitä mieltä, että Suomi liittyy eurooppalaiseen kolonialismiin ja rasismin historiaan, vaikka myös kriittisiä näkemyksiä on olemassa (mm. Keskisarja). Rasismi ei ole vieras ilmiö tai poikkeustapaus, vaan se on juurtunut syvälle yhteiskunnan rakenteisiin ja käytäntöihin. Suomen valtio, maassa asuvat ihmiset ja Suomea kotipaikkanaan pitäneet yritykset ovat käyttäneet hyväkseen valta-asemaansa, osallistuneet globaalin eriarvoisuuden luomiseen ja alistaneet vähemmistöjä.
Koloniaalisuus on globaali valtarakenne, jonka perusta luotiin kolonialismin monta sataa vuotta kestäneen historian aikana. Kolonialismin historia sai alkunsa Henrik Purjehtijan rahoittamista tutkimusmatkoista Afrikkaan 1400-luvun alussa (Kendi, 2019). Myöhemmin rasismin kehitykseen vaikutti tieteen piirissä etenkin ruotsalainen Carl von Linne, joka jakoi maailman ihmiset rotuihin heidän värinsä mukaan: rotuhierarkian ylimpänä oli homo sapiens europaeus valkoisena rotuna, sitten aasialaiset kattanut homo sapiens asiaticus keltaisena rotuna, Amerikan alkuperäiskansat kattanut homo sapiens americanus punaisena rotuna sekä viimeisenä homo sapiens afer, joka kattoi afrikkalaiset mustat. Vaikka siirtomaat ovat itsenäistyneet toisen maailmansodan jälkeen pitkien kamppailujen tuloksena, maailma on yhä jakautunut hierarkisesti taloudellisen, tiedollisen, kulttuurisen ja ihmisten mielissä toimivan koloniaalisen järjestyksen mukaisesti. Koloniaalisuus viittaa siis tähän edelleen jatkuvaan globaaliin vallan järjestykseen.
Koloniaalisuuden voidaan nähdä järjestyvän kahden ulottuvuuden varaan, joita ovat rodun ajatus sekä työvoiman kontrollointi. Rodun ajatus merkitsee kolonisoijan ja kolonisoidun oletettuja ruumiillisia ja ihonväriin perustuvia erotteluja, joiden avulla kolonisaatio oikeutetaan. Vallan koloniaalisuus tarkoittaa myös työvoiman, resurssien, ja työn tulosten kontrollointia, joka tuotti uudenlaisen tuotantovoimien järjestelmän, globaalin kapitalismin.
Dekoloniaali ajattelu korostaa etnisen ja rodullisen luokittelun olevan modernin kapitalismin olennainen osa. Tähän liittyy globaali työnjako, joka mukailee kolonialismin aikaista työnjakoa. Koloniaalisuus liittyy moderniteettiin, eikä nykypäivän hierarkkisia erotteluita nähdä siis kolonialismin ajan jäänteinä,vaan rakenteina joita tietoisesti uusinnetaan jatkuvasti. Kolonialismia voidaan pitää tapahtumana joka alkaa muualta tulleiden valloittaessa tietyn alueen. Kolonialismia ollaan oikeutettu alkuperäiskansojen sivistämisellä, mikä häivyttää taloudelliset intressit. (Keskinen ym. 2021, 45-68.)
Suomalaista historiaa ovat kolonialismiin osallistuminen, rotuun ja kulttuuriin perustuvat hierarkkiset luokittelut ja vähemmistökulttuurien häivyttämiseen pyrkinyt assimilaatiopolitiikka. Ajattelua, jonka mukaan Pohjoismaat eivät olisi osallistuneet kolonialismin ja rasismin historiaan on nimitetty ekseptionalismiksi, eli poikkeuksellisuutta korostavaksi näkökulmaksi. Tutkijat ovat käyttäneet koloniaalin osallisuuden käsitettä. Näillä mailla ei ollut omia siirtomaaimperiumeja, mutta ne hyötyivät taloudellisesti kolonialistisesta järjestelmästä, ja omaksuivat siihen liittyvät oletukset eurooppalaisesta ylivertaisuudesta. Koloniaali osallisuus ei kuitenkaan ole riittävän vahva ilmaus kuvaamaan Grönlannin tai Saamenmaan kolonisointia.
Arktisen alueen tutkimus korostaakin, että kysymys ei ole päättyneistä prosesseista, vaan kolonialismi jatkuu edelleen. Koloniaalisuuden käsite näyttää jatkumon, jossa eurooppalaisen kolonialismin myötä syntynyt kulttuurin, tiedon ja ruumiiden hirarkisoiva valtajärjestys yhä jäsentää nykypäivän maailmaa. Koloniaalisuus ei ole aikaan sidottu ja päättynyt ajanjakso, vaan se kuvaa kolonialismin tuottamaa logiikkaa, vallan muotoja ja niiden seurauksia. Rodun idean voidaan ajatella syntyneen eurooppakeskeisestä eli eurosentrisestä kapitalistisesta valtajärjestelmästä. Se syntyi hallinnan tarpeisiin, ja se on syrjäyttänyt muita tiedon muotoja ja sosiaalisia rakenteita.
Rauna Kuokkasen mukaan suomalaista kolonialismia voidaan kuvata asuttajakolonialismin käsitteellä, jossa kolonisoijat asettuivat tyhjinä pitämilleen alueille ja raivasivat tieltään alkuperäiset asukkaat. Tälle on tyypillistä myös ”eliminoinnin logiikka”, jolla tarkoitetaan väestön tuhoamista ja kulttuurin hävittämistä, esimerkiksi assimilaatiopolitiikalla. Eliminointiin sisältyvät usein myös maa-alueiden haltuunotto ja sosiaalisten järjestelmien syrjäyttäminen.
Omaan alkuperäiskansaansa kohdistuvan vainon lisäksi suomalaiset osallistuivat myös Ruotsin siirtomaapolitiikkaan. Esimerkiksi lenape- ja susquehannock -heimojen alueet otettiin haltuun ja Chamassung nimettiin Uudeksi Suomeksi Pohjois-Amerikassa. Voidaan sanoa että suomalaistaustaisilla henkilöillä oli jopa keskeisiä rooleja Pohjois-Amerikan asuttajakolonialismissa. Suomalaisilla oli tämän lisäksi omia projektejaan myös Länsi-Afrikassa, jossa perin eurooppalaiseen tapaan pidettiin sivistämistä ja käännyttämistä sumuverhona Suomen kolonialistisille hankkeille. Suomen itsenäistymisen jälkeen nimittäin professori Gustaf Kompan johtama delegaatio teki Ambomaahan retken ja ehdotti Ambomaan (nyk. Namibia) soveltuvan Suomen siirtomaaksi. Tutkijat ovatkin pohtineet, että jos Suomi olisi ollut rikkaampi, niin silläkin olisi mahdollisesti ollut siirtomaita.
Siirtomaahankkeiden lisäksi Suomella on myös laaja eugeniikkaan eli rodunjalostusoppiin liittyvä historia. Suomessa yritettiin kuumeisesti todistaa, että suomalaiset eivät ole mongolien jälkeläisiä. Tämä liittyi siihen, että kansainvälisen eugeniikan piirissä suomalaiset asetettiin valkoisuuden ulkopuolelle aasialaiseen keltaiseen rotuun kuuluviksi. Rotututkimuksissa Ruotsin väestö jaettiinkin pohjoiseen, itäbaltialaiseen (suomalaiset) ja tummaan tyyppiin (saamelaiset). Ne kuvasivat myös henkisiä ja älyllisiä kykyjä. Myös Suur-Suomi -hankkeen perusteluissa oli eugeniikkaan viittaavia piirteitä. Erityisesti itsenäistymisen jälkeen omaa rotua yritettiin korostaa vertaamalla suomalaisia sivistymättömiin muihin, ja erontekoa tehtiin myös saamelaisiin, venäläisiin ja muihin vähemmistöihin, erityisesti romaneihin.
Suomalaisesta kolonialismista on käyty jonkin verran keskustelua. Ylen artikkelissa “Mikä on suomalaisten suhde kolonialismiin ja miksi siitä on niin vaikea puhua?” (Yle, 25.7.2020) suomalaiseen kolonialismikeskusteluun perehtynyt suomalais-senegalilainen toimittaja Ndéla Faye luonnehtii, että suomalainen keskustelu väistää usein kolonialismiaiheet sillä varjolla, että Suomi itse oli ensin Ruotsin ja sitten Venäjän sorron alla. Siten esimerkiksi saamelaisten pakkosuomalaistamiseen liittyvät teemat sivuutetaan.
Kolonialismikriittistä ääntä suomalaisessa historiakeskustelussa edustaa etenkin historioitsija Teemu Keskisarja, jonka tutkimustöissä on nationalistinen painotus (HS, 8.9.2019). Hän kommentoi edellä mainitussa Ylen artikkelissa, ettei suomalaisilla ole moraalivelkaa Afrikan orjista tai kolonialismista ylipäätään. Hän kritisoi myös nykyistä globaalia kolonialismi- ja rasismikeskustelua siitä, että asioita katsotaan liian ahtaasti yhdestä näkökulmasta.
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teemu Teivainen taas toteaa, ettei Suomi ole harjoittanut historiapolitiikkaa tai menneisyydenhallintaa, minkä takia keskustelukulttuuri suomalaisen kolonialismin historian käsittelyssä on vaikea. Hänen mukaansa keskustelussa aletaan hyvin nopeasti puolustautumaan syytöksiltä, joita ei ole edes esitetty. Suomalaisten suhdetta kolonialismiin on tutkittu myös melko vähän, professori Leila Koivunen toteaa jutussa. Hänen mukaansa on kiistatonta, että yksittäisiä suomalaisia on ollut mukana kolonialistissa hankkeissa maailmalla ja myös saamelaiskysymyksestä pitäisi keskustella enemmän.
Tärkeimpiä lähteitä:
Keskinen 2021. Kolonialismin ja rasismin historiaa Suomesta käsin. Teoksessa Keskinen, Mkwesha & Seikkula (toim.), Rasismi, valta ja vastarinta. Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Tallinna: Gaudeamus, 69-84.
Kendi, Ibram X. How to be an antiracist. Penguin Random House UK. 2019.
https://yle.fi/a/3-11447726 luettu 5.4.2023
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006230367.html luettu 5.4.2023