Syyskuun kestävät uutiset

Mitä kestävyyden eteen on tehty nyt syksyn alussa kampuksella? Lue alta TYYn, yliopiston ja Unican kestävät uutiset:

TYY

TYY Irlannissa

TYYn hallituksen jäsen ja vara-pj vieraili Irlannissa Corkin yliopistolla oppimassa kestävyydestä yliopistomaailmassa. Näin hän kertoo matkasta:

Mitä yliopistot voivat oppia toisiltaan keke-asioissa? Matkasin syyskuun alussa Irlantiin tutustumaan Corkin yliopistoon (UCC), joka on ollut jo pitkään yliopistona edelläkävijä kestävyysasioiden toteuttamisessa. Matka oli osa Turun yliopiston Benchlearning in sustainability - vertaisoppimisprojektia, ja matkaseurana minulla oli yliopiston henkilökuntaa, mutta itse edustin ylioppilaskuntaa ja opiskelijan näkökulmaa. Kaksipäiväisen vierailun aikana pääsimme tutustumaan Corkin yliopiston kampukseen, ja kuulemaan miten kestävyys näkyy Corkin yliopiston opetuksessa, tutkimuksessa ja jokapäiväisessä elämässä kampuksella. Pääsin pitämään esityksen paikallisille toimijoille siitä, mitä ylioppilaskunta Turussa tekee keke-asioiden eteen ja toisen esityksen Turun yliopiston oppilaan vaikutusmahdollisuuksista keke-teemaan. Matka oli varsin antoisa, ja sanottakoon että yliopistollamme on varmasti paljon opittavaa. Jos kiinnostaa perehtyä aiheeseen lisää, suosittelen lukemaan UCCn nettisivuilta lisää.

https://www.ucc.ie/en/greencampus/

Kirjoittaja: TYYn hallituksen jäsen Akseli Tiitta

 

Ympäristösiiven ydintiimi valittu

Ympäristösiiven, kuten muidenkin siipien, ydintiimien toimijat valittiin TYYn hallituksen kokouksessa 7.10. Uudet ydintiimit aloittavat toimintansa tänään koulutuksen merkeissä ja sopivat yhdessä syksyn toiminnasta. Siipien kokouksiin ja toimintaan osallistuminen on kaikille avointa ja siipien kokouksien ajankohdat tulevat esille TYYn tapahtumakalenteriin siipien päästessä käyntiin.

 

Kestävän kehityksen viikkoa vietettiin 3.-7.10.

TYYn kestävän kehityksen viikkoa vietettiin 3.-7.10. Viikko on osa SYL:n hanketta, joka toteutettiin yhdessä useiden ylioppilaskuntien kanssa. Kestävän kehityksen viikkoja pidetään pitkin syksyä ja näin kestävä kehitys näkyy eri kampuksilla. TYYn keke-viikon ohjelmaan kuului muun muassa vaatetyöpaja, seminaari sekä vierailupäivä UFF:lle. Kaikkien yo-kuntien yhteisenä ohjelmana Reilu Kauppa piti työpajaa ruokavarmuudesta ja Eetti Ry yritysvastuusta. Lisäksi ympäristösiipi järjesti suuren suosion keränneen kirppisappron.

 

Turun Yliopisto

Kestävä kampusarki esillä syksyn mittaan – osallistu, keskustele, ideoi! (utu.fi)

Professorinkujan pyöräparkki avautunut käyttäjille

 

Unica

Unica ravintoloille vastuullisuus on tapa toimia, jokapäiväiset arjen valinnat ja käytännön teot ratkaisevat. Meille vastuullisuus on yksi tärkeimmistä arvoistamme ja se tarkoittaa kokonaisvaltaista huolenpitoa asiakkaistamme, henkilöstöstämme ja ympäristöstämme, sekä omasta taloudestamme.

Esimerkkejä teoistamme

Kaikki ostamamme sähkö on 100% ympäristöystävällistä sähköä, joka on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä. Tankkaamme autoomme Neste MY dieseliä. Nesteen MY diesel on sataprosenttisesti uusiutuvaa ja valmistetaan yksinomaan jätteistä ja teollisuuden prosesseissa syntyvistä tähteistä. Olemme aktiivisesti mukana erilaisissa kehityshankkeissa, joilla pyritään tekemään tekoja ympäristön hyväksi.

Lue lisää https://www.unica.fi/unica/vastuullisuus/