TYY-konserniin kuuluu TYYn sijoitusvarallisuuden lisäksi TYYn omistamat yhtiöt sekä niiden tytär- ja osakkuusyhtiöt.

TYYn sijoitustoiminnan ja liiketoiminnan pitkän aikavälin tavoitteena on järjestötoiminnan omavaraisuus, eli saavuttaa sellainen varallisuus, jonka tuotoilla voitaisiin rahoittaa TYYn järjestötoiminta.

TYYn sijoitustoiminta on vastuullista ja yhteensopivaa TYYn arvojen kanssa. TYY ei sijoita yrityksiin, joiden pääasiallinen liikevaihto tulee ase-, seksi- tai tupakkateollisuudesta tai uhkapelialalta. Sijoituksia ei tehdä sellaisiin maihin ja yrityksiin, jotka eivät kunnioita ihmisoikeuksia tai ILO:n vahvistamia työelämän perusoikeuksia tai jotka toimivat ympäristöä vahingoittavalla tavalla. TYY noudattaa sijoitustoiminnassaan myös YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteita.

Universtas Oy on TYYn omistama liikeyritys, joka hoitaa kiinteistö- ja finanssisijoituksia. Tämän lisäksi Universtas omistaa enemmistön opiskelijaravintoloita Turussa pyörittävästä Unica Oy:stä sekä puolet liikehuoneistosijoituksia hoitavasta UniGe Oy:stä.

Taloustoimikunta toimii Universtas Oy:n yhtiökokouksena.

Universtas Oy

• Ylioppilaskunnan yritysten emoyhtiö.
• Hallinnoi yritystoiminnan kokonaisuutta.
• Vuokraa liikehuoneistoja, asuntoja ja hallinnoi sijoituksia.

Unica Oy

• Universtaan (51 %) ja Compass Group FS, Finlandin (49 %) omistama.
• Pyörittää opiskelija- ja lounasravintoloita sekä pitopalvelutoimintaa.
• Yhteensä 11 toimipistettä, joista kaksi kampusalueen ulkopuolella.

UniGe Oy

• Universtaan (50%) ja Gebrese Oy:n (50%) omistama.
• Vuokraa liikehuoneistoja.