Olet täällä

Mukavaa vuoden aloitusta jokaiselle yliopistoyhteisömme jäsenelle!

Aliisa Wahlsten | 09.09.2021
TYYn hallituksen puheenjohtaja Aliisa Wahlstenin puhe avajaiskarnevaaleilta.

(Lue puhe kuva jälkeen, kuvassa Aliisan kanssa rehtori Jukka Kola)
 

 
On jälleen se aika vuodesta, kun saamme yhteisöömme paljon uusia jäseniä. Uudet opiskelijat tuovat uusia näkökulmia ja ajatuksia koko yliopistolle. Itsekin muistan sen jännityksen muutaman vuoden takaa, kun koko upea elämänvaihe oli vielä täysin edessä.
 
Aluksi pidin tätä lähinnä kouluna, jossa opiskellaan kahdeksasta neljään ja lähdetään sen jälkeen muun arjen pariin. Pian minulle paljastui tuutoreiden johdattelemana, että yliopisto on oikeasti paljon muuta. Jo heti ensimmäisellä orientaatioviikolla tutustuimme opiskelijakulttuuriin. Sieltä poimin matkaan myös läheisimmät ystävät, jotka ovat varmasti mukanani läpi elämän Heti ensimmäisellä viikolla luennoitsija totesi, meidän opiskelijoiden sekä opettajien ja professorien olevan kollegoita, akateeminen ikä vain vaihtelee. Ymmärsin, että yliopisto ei ole koulu, vaan akateeminen yhteisö, jossa uudet näkökulmat ovat tärkeitä ja vievät tiedettä eteenpäin.
 
Vuosien varrella hurahdin järjestötoimintaan, jossa ylläpidetään niin opiskelijoiden kuin koko yliopiston yhteisöllisyyttä. Löysin uusia harrastuksia harrastejärjestöistä ja sain suuren palon yhteisten asioiden eteenpäin viemiseen ainejärjestössäni. TYYllä on 150 järjestöä, jotka mahdollistavat monipuolisen toiminnan jokaiselle opiskelijallemme.
 
Opiskeluaika on elämänvaihe, jossa opitaan omasta itsestä, hankitaan elämänmittaisia ystäviä ja kehitytään luomaan tiedettä. Tärkeässä roolissa omalla polullani on ollut yliopistomme henkilöstö. Keskustelut ennen ja jälkeen luentojen, käytävällä vaihdetut sanat sekä vuorovaikutus opetushenkilökunnan kanssa pitkien laboratoriokertojen yhteydessä. Yhteisön kanssa saa jakaa ilot ja surut. Olemme eläneet jo puolitoista vuotta aikaa, jossa pitää uskaltaa soveltaa, sillä perinteiset tapahtumat ja toimintatavat eivät välttämättä näissä olosuhteissa toimi.
 
Helpoin vaihtoehto moneen asiaan on tietysti perua kaikki ja toteuttaa opetus siellä missä aita on matalin. Elämä ilman yhteisöllisyyttä ei kantaisi pitkään. Yhteisöllisyys on tärkeä tekijä elämässä. Se edistää meidän hyvinvointia ja mielenterveyttä, sekä mahdollistaa meille opiskelijoille verkostoitumisen tulevaisuuden kollegoiden kanssa. Yhteisöllisyys on tärkeä tekijä yliopisto-opiskelijoiden arjessa, oli tilanne millainen tahansa. Olemme oppineet korona-ajasta ja nyt on meidän jokaisen tehtävä antaa yhteisölle oma panoksensa.
 
On hienoa kuulua Turun yliopistoon. Olemme edelläkävijöitä monessakin asiassa. Korona-aika on opettanut meille joustavuudesta ja yhteisöllisyydestä. Yliopistossamme tähdätään kolmeenkymmeneen prosenttiin etäopetusta ja
seitsemäänkymmeneen prosenttiin lähiopetusta. Tämä mahdollistaa aidosti laadukkaan koulutuksen jokaisella kampuksellamme ja ottaa myös yksilöllisiä elämäntilanteitamme huomioon. Opin jo aikaisin, että akateeminen maailma on joustava, eikä yhteisöä ole ilman yksilöitä.
 
Me opiskelijat odotamme tätä syksyä, lähiopetusta ja sen tuomia aitoja ohi mennen käytyjä keskusteluja kampuksella. Takataskustamme löytyy varmasti monipuolisempi kattaus opetusmenetelmiä kuin koskaan ennen. Nyt on aika laittaa ne käytäntöön. Meidän on kommunikoitava toistemme kanssa, jotta löydämme parhaan mahdollisen tien uuteen normaaliin. Järjestöjen ja yksiköiden yhteistyö on korostunut nyt korona-aikana ja sitä me haluamme vahvistaa myös tulevaisuudessa. Toimiviin ratkaisuihin tarvitaan meidän kaikkien ajatuksia.
 
Paljon on siis meillä jokaisella odotusta ilmassa tähän syksyyn, oli sitten uusi yliopistoyhteisömme jäsen tai pidempään täällä ollut. Meille kaikille on luvassa muutoksia. En malta odottaa, että näemme mitä kaikkea me tänä syksynä
keksimmekään. Lähiopetus ja puheensorina kampuksen käytävillä, täältä tullaan. Tähän loppuun haluan antaa koko yliopistoyhteisölle kalenterimuistiinpanon. TYY täyttää 100 vuotta vuonna 2022, mikä tarkoittaa, että sitä juhlitaan koko yhteisön kanssa, olit sitten nykyinen opiskelija tai alumni.
 
Ihanaa syksyä jokaiselle! Ensi vuonna sitten juhlitaan!
TYYn hallituksen puheenjohtaja
Aliisa Wahlsten