Olet täällä

Merki(tykse)llistä etäystävyyttä

Mari van den Berg | 20.04.2020

Vallitsevan maailmantilanteen vuoksi jokainen on päässyt nauttimaan erityisen suuren annoksen oman itsensä ihastuttavaa seuraa. Olen kuitenkin huomannut, että myös etäsosiaalisuuden aikana on ollut tarpeellista tasapainoilla oman jaksamisen vuoksi sosiaalisten kontaktien ja oman ajan ottamisen välillä.

Omat TYYn toimintaan liittyvät työtehtäväni velvoittavat minua useiksi tunneiksi aktiivisiin etäkokouksiin sekä osallistumaan palavereihin, joiden lisäksi vielä useina iltoina pidän yhteyttä järjestöaktiivituttuihini samojen palveluiden välityksellä. Joinakin iltoina olen joutunut toteamaan, että on aika sulkua läppärin kansi ja laittaa tuttaville viestiä, etten juuri sillä hetkellä jaksa osallistua yhteiseen some-hengailuun, vaikka mieli tekisikin.

Edellä mainituissa tilanteissa saattaa tulla tunne, että jää paitsi jostakin yhteisestä hauskuudesta tai mieleen hiipi pelko siitä, että poissaolo nähtäisiin negatiivisessa valossa. Tuntemukset ovat samoja kuin fyysisissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Näkisin, että ne kumpuavat ihmisen halusta olla hyväksytty ja haluttu osa ryhmää samalla tavalla kuin tahdomme jo hiekkalaatikolla päästä osaksi toisten lasten leikkejä.

Ystävyyttä määräajalla ja ilman 

Olen elämäni aikana kokenut monenlaisia ystävyyssuhteita ja olen saanut oppia, että niitä on monia erilaisia ja niiden luonne voi myös muuttua elämän edetessä. Tärkeimpiä ihmissuhteita itselleni ovat ne, jotka olen luonut jo teinivuosina. Onneksi olen saanut todeta niiden säilyneen jo yli viidentoista vuoden ajan. Jotkin ystävyyssuhteista pysyvät lämpiminä, vaikka niitä muistaakin hoitaa vain muutaman kerran vuodessa. Toiset ystävyyssuhteet taas ovat luontainen osa omaa elämää eikä pitkiä taukoja synny.

Toinen tärkeä ystäväryhmä on syntynyt yliopistoaikana järjestötoiminnan kautta ja tiedän, että monet muut ovat kokeneet saman. Lukuisilta kanssaopiskelijoilta olen kuullut miten he ovat löytäneet opiskeluaikanaan parhaan ystävän, ystäväporukan tai jopa puolison. Monet opiskeluaikaan kuuluvat asiat ja tapahtumat ovat niin omaleimaisia, että niiden merkityksen jakaminen onnistuu vain sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat itse saaneet kokea vastaavaa. Ja mikäs sen parempaa! Sanoohan tuttu sananparsikin: ”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.”

Ystäviä ja akateemista järjestötoimintaa

Nykyisten opiskelijoiden lisäksi olen saanut jututtaa monia entisiä yliopiston penkkien kuluttajia. Minusta on aina mielenkiintoista kysyä, mikä on ollut tärkein ja kauaskantoisin asia yliopistovuosilta ja jos he nyt lähtisivät uudelleen opiskelemaan, mitä he tekisivät toisin? Useimmiten he kertovat, että tutkinnon lisäksi heille on jäänyt monia rakkaita opiskeluaikaisia ystäviä ja tärkeitä nykyisiä työelämäkontakteja. Toiseen kysymykseen olen usein kuullut vastattavan: ”Olisin enemmän mukana järjestötoiminnassa.”

Nuo lausahdukset ovat olleet yhtenä rohkaisijana omille valinnoilleni ja käypä vastaus tilanteessa, kun minulta kysytään miksi teen ilmaistyötä harrastus-, aine-, tai vapaaehtoisjärjestöjen parissa. Minulle yliopistolla vietetty aika on opiskelun lisäksi ystävyyssuhteiden solmimisen ja vaalimisen aikaa. Huolimatta siitä, että tarvitsemme joskus omaa aikaa ja etäisyyttä muista, me kaikki tarvitsemme myös merkityksellisiä ystävyyssuhteita.

Kun korona rajoittaa kasvokkain tapaamista ja jatkuvaan näytön katseluun turhautuu, olen ottanut ystävyyden ylläpistämisen välineeksi perinteiset puhelut. Parhaat puhelinkeskusteluni olen puhunut lenkkipolulla. Raitista ilmaa, liikuntaa ja rakkaan ystävän kanssa jaettuja ajatuksia - voiko parempaa yhdistelmää olla?

opiskelijakulttuuri, ympäristö, etäkampukset, kuntapolitiikka
Mari van den Berg