Olet täällä

Kuka saa ja kenelle annetaan

Jaa +

Lotta Aarikka | 05.10.2018

On taas se aika vuodesta, kun kaikkien järjestöjen ja ylioppilaskuntayhteisön jäsenten on mahdollista ehdottaa ansiomerkin saajia.

Toimin nyt toista vuotta ansiolautakunnan puheenjohtajana. Homma on hauskaa, koska mikä olisi sen iloisampaa kuin palkita ihmisiä hyvästä työstä. Ilolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Vaikka päätökset tehdään ehdotuksiin perustuen, ansiomerkkien myöntäminen on rinta-alaa riipivän subjektiivista, välillä hähmäistäkin, siitä huolimatta että pyrkimys järjestelmällisyyteen ja periaatteellisuuteen on kova.

Minulle turvaa erinäisiin elämän vaaranpaikkoihin tuo excel. Aloimmekin jo viime vuonna koostaa seurantamuotoisesti taulukkotilastointia siitä, keille ansiomerkkejä ehdotetaan ja toisaalta myönnetään.

Vuosien 1997-2017 perusteella sukupuoliparenteesi* toteutuu TYYn palkitsemisjärjestelmässä hyvin. Tiedossamme on 1334 ansiomerkkimyöntöä, joista 652 on luovutettu miehelle ja 682 naiselle. Kuitenkin kun otamme tarkasteluun korkeimmat myönnetyt ansiomerkit (kunniajäsenyys, kunnianauha, ansionauha, ansiomerkki), joita yhteensä on myönnetty tasan 200, on niistä 129 luovutettu miehelle ja vain 71 naiselle.

Miten sitten ehdotukset vastaavat myöntöjä? Meillä on tiedossa ehdotettujen tiedot vuodesta 2015, joten vuosilta 2015-2017 on mahdollista verrata, miten ansiolautakunta on toteuttanut harkintaansa.

Ansiolautakunta on saanut vuosina 2015-2017 473 ehdotusta ansiomerkin saajaksi. Heistä 232 on ollut miehiä, 243 naisia, 4 muunsukupuolisia ja kolme yhteisöjä tai yhdistyksiä. Myöntöjä näiltä kolmelta viimeisimmältä vuodelta on yhteensä 358, joista miehet ovat saaneet 155, naiset 196, muunsukupuoliset kerran ja järjestöt tai yhteisöt kuusi. Miehiä ja naisia siis ehdotetaan yhtä paljon, mutta naisille kokonaisuudessaan myönnetään hieman enemmän ansiomerkkejä.

Voisimme myös viime vuosien osalta kurkistaa korkeimpaan ansiomerkkikategoriaan ja tarkastella, miten ehdotukset ja myönnöt jakautuvat sukupuolittain. Vuosina 2015-2017 ansiolautakunta sai 206 kunnianauha-, ansionauha- tai ansiomerkkisaajaehdotusta, joista 125 oli miestä, 77 naista ja neljä muunsuupuolista. Viimeisen kolmen vuoden aikana on siis nähtävillä sama vinouma kuin koko datassa: naisia ei ehdoteta yhtä paljon kuin miehiä nimenomaan korkeimpien ansiomerkkikategorien saajaksi. Myöntöjä näistä kolmesta ansiomerkkikategoriasta on viimeisen kolmen vuoden ajalta 78, joista 43 on annettu miehelle, 34 naiselle ja yksi muunsukupuoliselle. Naisten osalta prosentuaalinen osuus ehdotuksista on 37%, kun taan myönnöistä 43%. Myöntövaiheessa sukupuolten edustus korjaantuu korkeimmissa ansiomerkkikategorioissa siis piirun verran.

Kuten tästä tarkastelusta voimme huomata, kaikki lautakunnan saamat ehdotukset eivät tule lomakkeen kautta. Lisäksi ehdotuksista ei ole poistettu päällekkäisiä tapauksia, vaan samaan ihmiseen kohdistuvat useat ehdotukset on laskettu sellaisinaan yhteen. Korkeimpien ansiomerkkien myöntömäärät ovat myös tarkoin rajattuja. Se selittää osaltaan, miksi kokonaismyöntömäärää tarkastellessa naiset ovat edustetumpia - heille ehdotetaan matalempia huomionosoituksia, joita myönnetään suurempia määriä.

Olen tässä kirjoittanut vain sukupuolesta ja ylipäätään ehdotuksien määrästä. Tänä vuonna ehdotuslomakkeessa kysytään myös sitä, mistä yliopiston tiedekunnasta tai siihen vertautuvasta yksiköstä ehdotettava on. Jatkossa voimme siis tarkastella ehdotusten ja myöntöjen jakautumista myös yliopistoyksiköittäin.

Seuranta on kuitenkin sananmukaisesti seurantaa. Se ikään kuin varmistelee, onko meillä joku ongelma tai puolueellisuus, mutta ei varsinaisesti tee millekään mitään.

Todellinen valta vaikuttaa siihen, ketkä tulevat palkituiksi, on niillä ihmisillä, jotka täyttävät ehdotuslomakkeen. Kannustankin nyt kaikkia miettimään: Ehdotetaanko teidän järjestössänne ansiomerkin saajaksi aina sen tietyn viran hoitajaa? Sattuvatko ansioituneimmaksi koetut tekijänne olemaan useammin miehiä? Miksi? Ehdotetaanko teidän tiedekunnastanne ylipäätään paljon huomionosoituksen saajia? Voisiko näistä kysymyksistä keskustella avoimesti ennen huomionosoitusehdotuksen laatimista?

Tietenkään diversiteetti ei ole ainoa asia, joka ansiomerkkimyönnöissä on pidettävä mielessä. On minusta kuitenkin erittäin perusteltua ja ansiolautakunnan velvollisuus huolehtia, että ansiomerkit todella kuuluvat kaikille ylioppilaskuntayhteisössä. Siihen tehtävään emme pysty ilman teitä.

Kirjoittaja on ansiolautakunnan puheenjohtaja. Ansiolautakunta on vuosittain valittava kuusijäseninen toimielin, joka päättää ylioppilaskunnan ansiomerkkien jaosta. Ansiolautakunnan jäsenten tulee olla palkittu vähintään ylioppilaskunnan ansionauhalla. Lisää ansiolautakunnasta ja TYYn huomionosoituksista voit lukea ylioppilaskunnan säännöistä.

*Sukupuolten osalta tarkastelu on jouduttu tekemään olettamalla sukupuoli binääristä sukupuolta indikoivasta nimestä. Jatkossakaan emme voi kysyä ehdotetun sukupuolta, sillä ehdottaja ei voi ko. tietoa tietoturvalainsäädännön puitteissa meille luovuttaa. Tämä tarkastelu on tietenkin sukupuolen moninaisuuden näkökulmasta huono ja ongelmallinen. Koen kuitenkin, että sukupuolten edustusta on parempi tarkkailla huonosti kuin ei ollenkaan.

► Ehdota ansioituneita

Kuva: Juha Laurila

ansiolautakunnan puheenjohtaja
Lotta Aarikka