Olet täällä

Suomi 100 – TYY 95 – edustajistovaalit 60

Jaa +

Lauri Lahoniitty | 07.11.2017

Hyvät kuntalaiset,

TYYn vuosipäivää vietetään 9. marraskuuta, Porthanin päivänä. Henrik Gabriel Porthan oli suomalaisen historiankirjoituksen isä, jonka tekemää työtä ylioppilaskuntamme perustajajäsenet halusivat kunnioittaa valitsemalla sen vuosipäiväksemme. Jokainen ylioppilaskunnan jäsen on tervetullut osallistumaan juhlakulkueeseen Ylioppilastaloilta H. G. Porthanin patsaalle Porthanin puistoon. Vaihteleva marraskuinen sää ei varmasti haittaa ylevän kuntalaishengen lämmittämiä osallistujia.

Samaan aikaan kun TYY viettää vuosijuhlaviikkoaan 95. vuosipäivänsä kunniaksi, on jäsenillämme mahdollisuus äänestää edustajistovaaleissa. Ensimmäisten vuosikymmeniensä aikana ylioppilaskunnassa päätökset tehtiin kuntakokouksissa, jossa kaikki kunnan jäsenet olivat äänivaltaisia edustajia.

Hieman myöhemmin, noin 60 vuotta sitten, West Side Story sai ensi-iltansa Broadwaylla, ensimmäinen keinotekoinen satelliitti Sputnik 1 laukaistiin maata kiertävälle radalle ja Turun yliopiston ylioppilaskunta järjesti ensimmäiset edustajistovaalinsa. Ylioppilaskunnan jäsenmäärän ylitettyä 1000 jäsenen rajapyykin, tuli kuntakokousten järjestäminen varsin raskaaksi. Ratkaisuksi keksittiin edustajisto, jonka kuntalaiset valitsivat yleisillä vaaleilla.

Äänestysprosentti oli ensimmäisissä edustajistovaaleissa huikea (ylioppilaskuntien mittapuulla). Jopa 65,5 % äänioikeutetuista kävi uurnilla. Vuonna 2015 vastaava prosenttiluku oli 41,7. Tarkoittaako tämä sitä, että ennen oli kunnollisempaa?

Ehdokkaita oli ennen 75. Nyt ehdokkaita on 360.

Vaaliliittoja oli ennen 2. Nyt vaaliliittoja on 13.

Äänioikeutettuja oli ennen 1226. Nyt 14265.

Satelliitteja 1. Nyt 4635.

Valintamahdollisuudet ovat ainakin lisääntyneet noista ajoista, äänestäjällähän on oikein kissanpäivät!

Äänestäminen ei kuitenkaan kaikkia kutkuta. Jotkut vastustavat periaatteesta, mutta suurin osa todennäköisesti vain nukkuu äänensä ohi. Haluamme TYYssä tulkita äänestysprosenttia niin, että enemmistö jäsenistämme on niin tyytyväisiä tilanteeseensa, ettei suurempaa muutoshalukkuutta löydy.

Kevään jäsenkyselyn tulokset eivät ihan täysin tue tätä hypoteesia. 57 % vastaajista koki ylioppilaskunnan ”ei lainkaan läheiseksi” tai vain ”vähän läheiseksi”. Miksi äänestää, jos asia ei itseään oikein kosketa? Riippumatta siitä kenen äänillä uusi edustajisto tulee valituksi, pääsevät hekin pohtimaan ratkaisuja tähän ongelmaan.

Tosiasia on kuitenkin se, että ylioppilaskunnan edustajistossa on valtaa tarjolla, ja sitä käyttävät ne, jotka äänestävät. Kun äänestät, et voi äänestää väärin. Jokainen annettu ääni on yhtä tärkeä ja yhtä oikein. Sähköisen luonteensa vuoksi äänestämisessä epäonnistuminenkin on melkoisen epätodennäköistä. Harakanvarpaita ei tarvitse ääntenlaskijoiden tulkita – klikkaus on kaikilla samanlainen.

Vielä ehdit äänestää keskiviikkoon 8.11. klo 16.00 asti: www.tyy.fi/vaalit

Äänestä, ja Porthan kiittää!

Järjestö- ja hallintoasiantuntija
Lauri Lahoniitty