Olet täällä

Epävarmuus ei lisää opiskelijoiden hyvinvointia

Jaa +

Inari Harjuniemi | 21.04.2017

Julkisessa keskustelussa aikaamme leimaa kokemus epävarmuudesta. Tutkimusten mukaan epävarmuus aiheuttaa stressiä jopa enemmän kuin varma tieto siitä, että jotain negatiivistä todella tapahtuu. Epävarmuus tuntuu olevan erityisen suurta opiskelijoiden keskuudessa. Kokemus liittyy sekä jatkuviin toimeentulon muutoksiin että valmistumisen jälkeiseen epävarmaan työmarkkinatilanteeseen. Viimeaikaiset poliittiset päätöksetkään eivät edes yritä lisätä varmuutta, vaan pikemminkin päinvastoin.

Opiskelijavalinta ja opiskeluajan vaatimukset ovat luoneet kasvavia paineita nuorille. On normaalia, että omien opiskeluvalintojen soveltuvuus ja oma tulevaisuus mietityttävät. Samalla kuitenkin yhteiskunta vaatii nuorilta varmoja valintoja entistä nuorempina. Tukikuukausien määrän vähentäminen ja opiskeluoikeuden rajaukset pakottavat yhä nopeampaan valmistumiseen eivätkä jätä tilaa erehtymiselle ja kokeiluille. Sekä nyt käyttöön otettu ensikertalaiskiintiö että pohdinnan alla oleva mahdollisuus valita opiskelijoita korkeakouluihin pääasiassa pelkän ylioppilaskirjoituksen perusteella pakottavat yhä nuoremmat valitsemaan kerralla oikein. Onko ihme, jos nuori kokee epävarmuutta, kun valtiovalta antaa tällaista viestiä?

Koulutusleikkaukset ovat luoneet epävarmuutta yliopistoihin. Suoraan opiskelijoihin kohdistuvien epävarmuustekijöiden lisäksi korkeakouluihin itseensä on kohdistunut epävarmuutta lisääviä muutoksia. Leikkaukset ovat ajaneet yliopistot säästötoiminpiteisiin. Säästötoimet kasvattavat opiskelijoiden epävarmuutta välillisesti. HOPSeissa olleita kursseja on säästöjen saamiseksi lakkautettu tai niiden jatkosta ei ole varmuutta. Henkilökunnan stressi rahojen riittävyydestä sekä joissain yliopistoissa pelko irtisanomisista näkyy myös meille.

Leikittely korkeakoulujen rakenteilla heikentää järjestelmän ennustettavuutta. Yliopiston tulee nykyisen lainsäädännön mukaan oppiaineen lakkauttamistilanteessa tarjota opiskelijalle mahdollisuus suorittaa tutkintonsa loppuun. Uudessa lakiesityksessä (ns. Tampere3-lainsäädäntö) ehdotetaan, että tämä velvollisuus rajataan kolmeen vuoteen tilanteessa, jossa koulutus siirtyy toiseen korkeakouluun eikä opiskelija halua siirtyä mukana. Samalla spekuloidaan jopa mahdollisuudella rajata se 1-2 vuoteen yliopistojen dynaamisuuden ja nopeampien strategisten uudistusten helpottamiseksi. Ikävä totuus on, että muutoksella halutaan helpottaa korkeakoulujen mahdollisuuksia hankkiutua eroon opiskelijoista. Vielä ikävämpää on, että se lisäisi yksilöiden epävarmuutta entisestään.

Opetus- ja kulttuuriministeriön lakimuutoksessa esitettyjen muutosten tarpeellisuutta perustellaan paikoin varsin mahtipontisesti. Mikäli muutosta nykytilanteeseen ei saada, on sillä esityksen mukaan ”kielteisiä vaikutuksia Suomen elinkeinoelämälle ja kansalaisten henkiselle ja taloudelliselle hyvinvoinnille”.

Rakas hallitus, yrittäkää edes. Väite on absurdi, eikä sen tueksi edes yritetä löytää vakuuttavia argumentteja. Myös opiskelijat ovat kansalaisia, eikä heidän epävarmuutensa lisääminen paranna heidän psyykkistä hyvinvointiaan.

Koulutuspolitiikka
Inari Harjuniemi