Olet täällä

Opiskelijat tarvitsevat tilaa

Jaa +

Teppo Vättö | 06.06.2016

Kun aloitin opintoni syksyllä 2011, en osannut kuvitellakaan, millaisten tiloihin liittyvien ongelmien kanssa järjestöt painisivat viiden vuoden päästä. Ensimmäisinä vuosina Turussa en kuullut kertaakaan mainittavan tilaongelmista. Tällä hetkellä kuulen niistä lähes viikoittain. Itselleni ja monille tärkeitä paikkoja tuntuu tippuvan jatkuvasti: Sotku, Uusi-S, Proffan Kellari. Myöhemmin jatkoksi ehkä myös Ravintola Kultainen Hirvi.

Tilojen puute on ajanut järjestöjen toimintaa keskustan ravintoloihin. Mielestäni se tuhoaa kulttuuriamme, sillä ravintolat eivät sovellu kaikkiin tapahtumiin. Viimeistään Yo-talo A:n remontin alettua tilanne oli katastrofaalinen. Onneksi sentään ei lopullinen – mikäli remontin aikataulussa pysytään. Näillä näkymin Turku-Sali ja TYYn sauna saadaan syyskuun alkuun jälleen järjestöjen käyttöön. TYYn saunan suhteen täytyy olla kärsivällinen. Järjestöjä ymmärrän täysin, halu on jo kova varata saunaa syksyn tapahtumiin. Valitettavasti emme kuitenkaan voi olla täysin varmoja aikataulusta.

Proffan Kellarin sulkeminen näkyy varmasti myös järjestöjen arjessa. Erityisesti olen huolissani muutamista pienemmistä ainejärjestöistä, jotka ovat monesti todenneet kokoustavansa Proffan Kellarin kabineteissa, koska ”muita paikkoja ei ole”. Onneksi Kampuskappeli on tällä hetkellä saatu järjestökäyttöön ja tätä mahdollisuutta kannattaakin hyödyntää.

Viime vuoden lopulla tilatyöryhmä aloitti selvitystyön, jonka tarkoituksena on selvittää potentiaalinen uusi vapaa-ajan tila ylioppilaskunnalle.  Valoa on tunnelin päässä ja toivon mukaan saammekin pian käyttöön uuden tilan, jossa olisi mahdollista järjestää tapahtumia sitseistä bileisiin ja pelikerhoista laneihin.

Yritysyhteistyö, järjestöt, liikunta
Teppo Vättö