Olet täällä

Pakolaiskriisi on saanut ihmiset auttamaan – näin voit osallistua

Jaa +

Susanna Helminen | 14.09.2015

”Tällä hetkellä Turun Kontti pursuaa vastaanottokeskusta varten lahjoitettuja vaatteita”, kirjoittaa Susanna Helminen, TYYn Kehitysyhteistyöviikon vapaaehtoistoimija.

Viime viikkoina keskustelu Suomeen ja muualle Eurooppaan saapuvista turvapaikanhakijoista on käynyt kuumana. Uusia ihmisiä saapuu kaiken aikaa ja vastaanottokeskukset ovat ääriään myöten täynnä. Myös Turun Pansiossa sijaitseva vastaanottokeskus pursuaa avuntarvitsijoita ja pakon edessä on jouduttu turvautumaan telttamajoitukseen.

Yleinen keskustelu on paikoin ollut kiivasta suuntaan jos toiseenkin, eikä suhtautuminen turvapaikanhakijoihin tai uusien vastaanottokeskusten perustamiseen ole ollut yksinomaan suopeaa. Itse keskustelua tovin seurattuani totesin, että ehkä paras tapa osallistua on pyrkiä tekemään jotakin konkreettista. Niinpä ilmoittauduin lajittelemaan turvapaikanhakijoille tarkoitettuja vaatelahjoituksia Punaisen Ristin Konttiin. Oli ilo huomata, että auttamisen halua löytyy vastapainoksi vastustukselle.

Turun Kontti pursuaa vastaanottokeskusta varten lahjoitettuja vaatteita. Kaikenlaisia säkkejä ja muovikasseja on lattiasta kattoon ulottuvissa kasoissa. Kun viime viikon torstaina kävin lajittelemassa vaatteita, miltei kaikki lahjoitukset olivat vieläpä saapuneet parin sitä edeltävän päivän sisällä. Vaatelajitteluvuoro kesti pari tuntia, ja vaikka siinä ajassa ehti käydä läpi useamman vaatesäkillisen, mitään huomattavaa muutosta läpikäymättömien lahjoitusten määrässä ei ollut havaittavissa vuoron päättyessä.

Viime viikkoina erityisesti Facebookissa levisi ristiriitaista tietoa Pansiossa asustaviin turvapaikanhakijoihin liittyen. Yleinen käsitys tuntui olevan, että Turussa on erityisen paljon apua tarvitsevia lapsia. Viimeistään vaatelajitteluun saavuttuani minulle kuitenkin valkeni, että käsitys oli virheellinen. Turun vastaanottokeskuksessa on etupäässä miehiä, joten oikeastaan vain miesten vaatteille on kysyntää. Syksyn ja talven uhkaavasti tehdessä tuloaan erityisesti lämpimiä vaatteita tarvitaan. Monilla on mukanaan vain se vaatekerta, johon he ovat lähtiessään pukeutuneet.

Tällä hetkellä tilanne on se, että Turun Konttiin on virrannut niin paljon lahjoituksia, että jotta uutta turvapaikanhakijoille tarkoitettua tavaraa voitaisiin ottaa vastaan, vanhat pitää ensin ehtiä käymään läpi. Apua toki tarvitaan jatkossakin, joten tulevia lahjoituksia voi jo aivan hyvin käydä kotosalla läpi ja kerätä yhteen. Syksyn mittaan tarvetta vaatelahjoituksille varmasti vielä tulee. Jotta lahjoitukset päätyisivät oikeasti käyttöön asti, kannattaa uhrata vähän aikaa vaatteiden pesemiseen ja tarkistaa, että kaikki napit ovat tallella ja vetoketjut toimivat. Punaisen Ristin Turun osaston sivuilta löytyy päivitettyä ja luotettavaa tietoa siitä, mitä kulloinkin tarvitaan ja pystytään ottamaan vastaan.

Turvapaikanhakijoita voi Turun seudulla auttaa muutenkin kuin vaatelahjoituksin. Avuntarjoajia on viime aikoina ollut runsaasti, joten käsittelyajoissa voi olla viivettä, mutta eiköhän kärsivällisyys palkita. Ilmoittaudu vapaaehtoistyöntekijäksi Suomen Punaiselle Ristille.

Mikäli vaatelahjoitusten lajittelu kiinnostaa, tulevia lajitteluvuoroja voi seurata ja ilmoittautua niihin SPR:n sivuilla.

Myös jokasyksyinen nälkäpäiväkeräys on tuloillaan. SPR:lle voi olla avuksi ilmoittautumalla kerääjäksi tai perinteisesti lahjoittamalla. Nälkäpäiväkeräys järjestetään 17.–19. syyskuuta.

 

Susanna Helminen 

Kirjoittaja on järjestötoiminnasta ja kehitysyhteistyöstä kiinnostunut filosofian maisteri.

Aiheeseen liittyen:

Turun yliopiston opiskelijat lahjoittavat pakolaiskriisin hoitoon ja järjestävät kielikoulutusta

Tule mukaan järjestämään toimintaa Heinänokan turvapaikanhakijoille

 

Kehitysyhteistyöviikon vapaaehtoinen
Susanna Helminen