Olet täällä

Vuoden ensimmäinen blogi

Jaa +

| 13.01.2014

Tammikuu on aina uudelle hallitukselle kiireistä sekä stressaavaa aikaa. Uutta opeteltavaa on paljon ja perehdytysten välissä pitäisi pystyä jo viemään asioita eteenpäin täydellä höyryllä.  
Samalla alkuvuosi on myös äärettömän mielenkiintoista sekä palkitsevaa aikaa. On ilo nähdä, miten hienosti toimiston käytäntöjä tuntematon uusi hallitus on otettu avoimesti vastaan oppimaan talon tavoille, mikä vaikuttaakin tapahtuvan yllättävän kovalla vauhdilla.
Vuoden ensimmäisten viikkojen aikana on jo toimistolla nähty, miten omat tehtävät ja niiden toteuttaminen alkavat tuntua selviltä asioilta, sekätehty  positiivisia huomioita, että esimerkiksi kopopalaverissa pöydän toisellakin puolella on vain ihminen eikä mitään sen pelottavampaa.

Vaikka vuoden alkuun ei vielä ole esimerkiksi ministeritasolta mitään järisyttävää tippunutkaan, voi jo tässä vaiheessa varmuudella sanoa, että uudella hallituksella on edessään mielenkiintoinen vuosi muidenkin kuin suurien kansallisten kysymysten parissa.
Merkittävimpänä sisäisenä muutoksena voitaneen mainita siipiuudistus. Siipien toiminnan käynnistämistä sekä kehittämistä toimistolla odotetaan jo innolla. Myös toimintasuunnitelmasta on vähennetty projektien määrää, mutta projektit ovat nyt isompia poikkisektoriaalisia kokonaisuuksia. Tämä tulee varmasti näkymään hallituksen työskentelyssä positiivisella tavalla.

One big change to the working environment and customs is also the decision to hold the council meetings mainly in english. This is naturally going to be a challenge in the beginning for everyone since the situation is new and it always takes time to get used to big changes.  
Nevertheless I for one think that this is only a positive change for us and a big step towards a community where we all can fully participate in making our university and student union better.  
I’m eagarly looking forward to working with the new council members full of enthusiasm to work for a our common good.

 

Hallituksen puheenjohtaja
Chair of the Executive Board
Jussi Nieminen