Olet täällä

Pian kaikki on jo ohi

Jaa +

Petra Peltonen | 07.10.2013

Tämä on melankolinen kirjoitus siitä, kuinka kurjaa on tajuta, että nyt on syksy ja pian kaikki on jo ohi. Samalla kun köhin keuhkojani pihalle syysflunssan kourissa tajuan, että parin kuukauden kuluttua meillä on jo uusi ylioppilaskunnan hallitus. Ja edustajisto.

Edustajistovaalien ehdokasilmoitusten viimeinen palautuspäivä oli tänään. Puoliltapäivin toimiston edessä parveili useampikin innokas käsissään paksu nivaska täytettyjä ehdokaslomakkeita. Siitä huolimatta, että toimistolla on valmisteltu vaaleja enemmän tai vähemmän koko vuosi, on järkyttävää tajuta, että kuukauden kuluttua tulokset ovat jo selvillä.

Nykyinen edustajisto kokoontuu vielä pariin otteeseen päättämään toimintaa ohjaavista tärkeistä dokumenteista. Monen edaattorin kunniakas taival ylioppilaskunnassa on päättymässä vuodenvaihteessa, eikä kukaan voi olla varma siitä, pääseekö jatkokaudelle. Halu painaa jälkensä ylioppilaskunnan historiankirjoihin voi siis olla suurta. Edustajiston viimeiset kokoukset tulevat varmasti olemaan paitsi sisältörikkaita, myös tunteikkaita.

Hallituslaista vuodenvaihteen nopea lähestyminen paitsi järkyttää, myös vähän stressaa. Olemme saaneet aikaiseksi huomattavan paljon asioita, mutta paljon on vielä tekemättä. Ja ennen kaikkea on asioita, joita haluaisi tehdä, mutta päivä päivältä käy selvemmäksi, ettei niitä ehdi tekemään.

Vuosi on lyhyempi aika kuin arvaakaan. Hallitus painaa loppuvuoden eteenpäin sata lasissa, sillä vain harvoin useampi hallituslainen jatkaa toimistolla enää toista vuotta. Kerran tänne tultuaan saa kuitenkin sellaisen y-liikkeen kasteen, että varmasti muistelee hienoja ylioppilaskunta-aikoja vielä vuosikymmenien päästäkin.

Toimistolla jatkuvuutta edustaa henkilökunta. He saavat joka vuosi nähdä, kuinka vanhat lähtevät ja uudet tulevat. Joka vuosi työntekijät kouluttavat uuden hallituksen ja sopeutuvat siihen muutokseen, joka henkilöiden vaihtumisen mukana väistämättä tulee.

Ja jatkuvuutta edustavat tietysti myös kaikki ylioppilaskunnan jäsenet kollektiivina. Joka vuosi tulee uusia opiskelijoita ja toisaalta jotkut valmistuvat. Ylioppilaskunnan toimintaa lähtee joka vuosi tekemään iso joukko aktiivisia kuntalaisia, jotka pitävät yllä hienoja perinteitämme ja ennen kaikkea luovat uusia.

Jatkuvuus takaakin sen, että hallituksen tekemättömien asioiden stressistä huolimatta ylioppilaskunta pysyy pystyssä myös meidän jälkeemme. Ja toivottavasti kehittyy entisestään jäseniään osallistavammaksi ja aktiivisemmaksi yhteisöksi.

Nyt kun melankolinen pohdinta ajan väistämättömästä kulusta on omalta osaltani suoritettu, voin hyvillä mielin jatkaa vielä keskeneräisten asioiden tekemistä ja jättää oman jälkeni ylioppilaskunnan historiankirjoihin.

Hyvää syksyn jatkoa!

Petra Peltonen

TYYn hallituksen viestintä-, kaupunkisuhde- ja työelämävastaava


Petra Peltonen