Olet täällä

Oppimisen ylistys

Jaa +

| 21.01.2013

Työurat, opiskelijan toimeentulo ja koulutukseen käytetty aika ovat viime aikoina olleet ylioppilasliikettä ja TYYn toimiston väkeä paljon puhuttanut aihe. Eläkepommi vaanii napalminkatkuisena horisontissa ja korkeakouluissa itseään sivistävät ylioppilaat on saatava nopeammin tiedeyhteisöjen akateemisesta syleilystä oikeaan maailmaan keräämään hilloa verokarhun purnukkaan. Opintoaikojen suitsimiseksi on tehty viime vuosien aikana lukuisia toimenpiteitä, esimerkiksi vuonna 2005 voimaan astunut opintoaikojen rajaus, opintotuen muuttuminen kaksiportaiseksi, opintojen edistymisen kriteerien kiristyminen ja asumislisän sitominen osaksi opintotukikuukausia. Porkkanaa on annettu muun muassa opintolainan verovähennysoikeuden muodossa, muun toimeentulon tulorajoja nostamalla ja ateriatuen korottamisella. Asiaan varsinaisesti vihkiytymätönkin voi päätellä, että keppejä ja porkkanoita ei ole tässä käytetty aivan tasavahvoina kannustimina.

Korkeakouluopiskelijoiden opintoja tällä hetkellä eniten viivästyttävä seikka on työssäkäynti. Opintotuki ei itsessään riitä kattamaan elinkustannuksia ja opiskelija paikkaa toimeentuloaan joko oman alan töillä, joista saa myös hyvää kokemusta tulevaa työuraa varten tai sitten täysin koulutukseen liittymättömällä työllä. Opintotuen kehittäminen riittäväksi toimeentuloksi tuntuu kuitenkin olevan tehtävänä aivan liian vaativa jo usean työryhmän epäonnistuttua sen kokonaisvaltaisessa uudistamisessa.

Korkeakouluopiskelija käyttää tällä hetkellä keskimäärin kuusi vuotta aikaa tutkintonsa suorittamiseen. Työssäkäynti viivästyttää opintoja noin kahdeksalla kuukaudella, eli nykyisillä lukuvuoden mitoilla vuoden verran. Opintotuen tason korottaminen on yksi keino työurien pidentämiseen, mutta toisaalta työuran alkaminen jo opiskeluaikana luo myönteisiä vaikutuksia myöhemmälle työuralle. Akavan tutkimuksen mukaan työttömyys valmistumishetkellä tai omaan alaan liittymätön työkokemus hidastavat valmistumisen jälkeistä työllistymistä. Myös koulutusalaa tai –tasoa vastaamattomissa tehtävissä työskentely työuran alussa kasvattaa selvästi epätarkoituksenmukaisen työllistymisen riskiä myös myöhemmin työuran aikana. Työllistymisnäkymät ovat siis luonnollisesti sitä paremmat, mitä enemmän relevanttia työkokemusta ihmisellä on. Kun työkokemusta alkaa kertyä jo opiskeluaikana, se jouduttaa työelämään sopeutumista ja asiantuntijaksi kasvamista. Opintotuen tason korottaminen vähentäisi painetta työskennellä opiskeluaikana omaan alaan liittymättömissä töissä ja toimeentulon turvaamisen sijasta asettaisi opintojen aikaisen työssäkäynnin motiiviksi nimenomaan kokemuksen ja oppimisen.

Yliopisto kasvattaa opiskelijoistaan omien tieteenalojensa asiantuntijoita. Prosessi ei ole helppo tai pikainen, mutta sitä voidaan jouduttaa. Sisäsyntyinen motivaatio ja hyvät uranäkymät saavat ihmiset opiskelemaan sujuvasti järkevällä tahdilla ja sukeltamaan sitten omien alojensa töihin. Toisaalta myös opiskeluympäristön piirteet vaikuttavat opinnoissa suoriutumiseen. Erityisesti ensimmäisenä vuonna omaksutut hyvät opiskelukäytännöt, yhteisöön integroituminen ja kattavat ohjauspalvelut tekevät opiskelusta järjestelmällistä ja tasatahtista. Yliopistot voivat osaltaan auttaa nopeaa valmistumista esimerkiksi käyttämällä akateemista lukuvuotta opintojen osalta paremmin hyödyksi ja opintoja joustavoittamalla. Joustavuudesta kertoo jotakin se, että tällä hetkellä Turun yliopistossa on mahdollista tenttiä sähköisesti noin 40 kurssia, kun vastaava luku esimerkiksi Tampereen yliopistossa on noin 400.

Nopea valmistuminen ei ole arvo sinänsä, mutta omalta tieteenalaltaan laaja-alaisen tietämyksen saavuttaminen ja asiantuntijaidentiteetin rakentaminen ovat. Pidetään tämä mielessä, kun jatkamme osaltamme keskustelua työurista ja valmistumisnopeuksista.


Essi Karvonen

Hallituksen varapuheenjohtaja ja sosiaalipoliittinen vastaava 2013