Olet täällä

Pane kulttuuri kortille!

Jaa +

| 05.04.2011

Väittävät ettei kulttuuria voi määritellä. Onneksi on ystävämme Wikipedia, joka kertoo että ”Kultuurilla tarkoitetaan yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta”. Hyvä. Vaan mitä se tarkoittaa turkulaiselle opiskelijalle?

Väittävät myös, että Suomen henkinen pääkaupunki on samalla Suomen todellinen underground-kulttuurin mekka, jonne tositaiteilija toinen toisensa jälkeen valuu vastustamaan valtavirtaa. Tänne tullaan pyhiinvaelluksille läheltä ja kaukaa haistelemaan historiaa ja omituisia puutalokapakoita, kuuntelemaan musiikkia jota ei kuule radiosta ja katselemaan taloja joiden tilalla voisi olla paljon kauniimpiakin taloja. Lukemaan sarjakuvia, pukeutumaan paremmin kuin muualla. Ja opiskelemaan.

Sitäkin ne väittävät, että ihminen ei elä pelkästä leivästä, vaikka toki kokonainen ruisleipä on enemmän kuin se vajaa reikäleipä mitä opiskelijalle syötetään. Opintotuen indeksiin sitominen ei nyt kuitenkaan varsinaisesti liity tähän, paitsi siten, että me opiskelijat olemme opintotukinemme merkittävä kulttuuriekijä. Me tuotamme, ylläpidämme ja koemme kulttuuria vahvasti, eikä meitä sovi unohtaa silloin kun puhutaan Turusta ja kulttuurista.

Voitaneenkin siis jälleen todeta, ettei kulttuuripääkaupunkivuosi tuo kulttuuria Turkuun. Onhan sitä täällä ollut jo Turun Akatemian, ensimmäisen vapun ja Tommi Läntisenkin päivistä saakka.

Kulttuuripääkaupunkivuodesta saa kuitenkin oivan syyn kokeilla kulttuuria monipuolisesti ja haastaa itsensä kokemaan uusia elämyksiä. Aina voi myös nauttia niistä kulttuurin muoodoista, jotka ovat jo ennestään itselle tärkeitä.

Edellämainittua ajatusta ylläpitäen TYYn kulttuurivaliokunta julkaisee huhtikuun alussa kulttuuripassin, jonka ideana on kannustaa opiskelijoita kokemaan kulttuuria laajasti ja leikkimielisesti. Se toimii vähän kuten useimmille tutut appro-kierrokset, eli saat merkinnän passiin käytyäsi kulttuuritapahtumassa. Viiden merkinnän jälkeen olet suorittanut kulttuurikandin tutkinnon, 12 merkintää ja saavutat maisterintutkinnon (ja vielä ennätysajassa!). 20 merkintää ja olet väitellyt kulttuuritohtoriksi. Hurjimman kulttuuriemerituksen tittelin voi lunastaa itselleen saatuaan merkinnän 40:stä kulttuuritapahtumasta. Palkinnoksi kaikki passin palauttaneet saavat arvonimen mukaisen haalarimerkin ja osallistuvat kulttuuriaiheisten palkintojen arvontaan.

Kulttuuripassiyhteistyösä on mukana Turku 2011 säätiö, Turun kaupunki sekä useita muita turkulaisia kulttuurintuottajatahoja. TYYn nettisivuilta löytyy ensi viikosta alkaen kulttuurivinkkejä passin tutkintojen suorittamiseksi. Lista ei kuitenkaan koskaan tule olemaan täydellinen, ja siksi kulttuuripassi kannustaakin olemaan rohkea ja pyytämään merkintää myös muualta, mistä vaan missä on kulttuuria tarjolla. Oman ainejärjestön kulttuuritapahtuma, elokuvafestivaali, keikka, konsertti, teatteriesitys, akrobatiashow... Kuka on käskenyt tunkemaan kulttuurin ahtaaseen muottiin? Passi mukaan ja hakemaan merkintää! Tervemenoa turkulaiseen sielunkeittiöön valmistamaan omannäköinen kulttuurikattaus!

............................................................................................

Lisätietoja kulttuuripassista saa viikon 15 aikana TYYn nettisivuilta, TYYn Facebook-sivulta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tyy-kulttuuri@utu.fi. Passista tiedotetaan myös TYYn sähköpostilistoilla. Passeja voi noutaa TYYn kansliasta tai 2011 kulmasta viikon 15 jälkeen. Mikäli sinulla on tiedossa jokin kulttuuritapahtuma, voit lähettää siitä tietoaosoitteseen tyy-kulttuurivk@lists.utu.fi jotta muutkin pääsevät nauttiman hyvästä kulttuurista. Aina parempi, jos tapahtuma on ilmainen tai siitä saa opiskelija-alennuksen, jota kannattaa myös aina muistaa kysyä!