Olet täällä

Kehuja yliopiston hallitukselle

Jaa +

Rauli Elenius | 10.08.2010

Elokuun alussa astui voimaan Turun yliopiston uusi opintojohtosääntö, jossa annetaan määräyksiä opetuksesta, tutkinnoista ja yliopistoyhteisön jäsenten, opiskelijoiden, oikeusturvasta. Johtosääntö korvaa vanhan johtosäännön koulutuksesta ja tutkinnoista, joka oli vuodelta 2004 ja muutettu viimeisen kerran vuonna 2008.

Uudessa johtosäännössä on runsaasti parannuksia, joista myös opiskelijoiden kannattaa olla tietoisia.

Yksi selvistä parannuksista on sivuaine- ja vaihto-opiskelun  kirjaaminen johtosääntöön saakka pykälään ”Opiskelijaliikkuvuus”, kun tähän asti ne ovat tavallaan roikkuneet ilmassa. Tutkinnoista halutaan tiedekuntarajat ylittäviä, kansainvälisiä ja opiskelijan tulevaisuudensuunnitelmien kannalta järkevästi räätälöityjä. Nämä ovatkin avainasemassa, kun Turun yliopisto haluaa profiloitua monitieteiseksi ja kansainväliseksi. Jotta tämä olisi tiedekunnille myös kannattavaa, sivuaineopetuksen antamisesta pitäisi tehdä yksi rahoitusperusteista ja sitä voitaisiin säädellä valtakunnan tasolla asti. Täytyy toivoa, että tiedekunnat tekevät tiukoissakin talouden raameissa hyviä linjauksia.

Pitkään opiskelleille tulee mahdollisesti kuumat paikat, kun opintojohtosäännön pykälää passiivirekisteristä aletaan soveltaa. Siksi kannattaa olla tarkkana postinsa kanssa, jos:

-    olet aloittanut opintosi vähintään kymmenen vuotta sitten TAI et ole viimeiseen kolmeen vuoteen ilmoittautunut läsnäolevaksi
-    jatko-opiskelijana et ole viimeiseen kolmeen vuoteen suorittanut opintoja tai osallistunut ohjaukseen.

Jos edellä mainitut ehdot koskevat sinua, saat syksyn aikana yhteydenoton, jonka mukaan ensi lukuvuonna opinto-oikeutesi siirretään passiivirekisteriin.Tämän välttämiseksi täytyy palauttaa opintosuunnitelma, josta saat tarkemmat ohjeet tiedekunnaltasi. Vuonna 2005 tai myöhemmin aloittaneita passiivirekisteri ei koske opintoaikojen lainmukaisesta rajauksesta johtuen.

Opiskelijoiden kannalta pieniä mutta merkittäviä muutoksia ovat myös mm. opetusohjelmien julkaisemisen takarajojen määrääminen sekä opinto-ohjauksen korostaminen. Nämä toivottavasti tarkoittavat opiskelun suunnitelmallisuuden paranemista ja epätietoisuuden vähenemistä. Opiskelijan oikeusturvaa on parannettu muun muassa suoritusten julkisuuden ja tulosten julkistamisen osalta.

Kaikkiaan opintojohtosääntö on oikein hyvä väline säätelemään opinto- ja oikeusturvakysymyksiä. Toivottavasti se myös kuluu tiedekuntien ja oppiaineiden käytössä. Vaikka monia valtakunnanlaajuisia uudistuksia ja ehdotuksia tulee arvioitua hyvinkin kriittisesti, tässä Turun yliopiston hallitus on onnistunut. Hyvä!

 

Rauli Elenius

hallituksen jäsen (koulutuspolitiikka)
 


Rauli Elenius