Olet täällä

Opintoaikojen rajausta ei ole!

Jaa +

| 12.10.2009

Jos olet elänyt siinä luulossa, että sinun tulee valmistua viidessä vuodessa tai sinut potkitaan pois yliopistosta, olet väärässä. Vaikka onnistuisit saamaan potkut yliopistolta minimissään seitsemän, maksimissaan äärettömän määrän vuosia opiskelun jälkeen, voit silti täydentää opintojasi rajattoman ajan pelkällä ilmoituksella, mikäli yliopisto on sinulle suopea.


Käyn tässä läpi ajatusleikin. Opetusministeriö ei ole antanut opintoaikojen rajauksen toteuttamiseen muita ohjeita kuin yliopistolain, joten pohjaan seuraavan skenaarion lakiin. Kuinka voisi suorittaa maisterintutkinnon vaikkapa viidessätoista vuodessa?


Ensimmäiset viisi vuotta ovat helppoja. Tavoitteellinen suoritusaika on suurimmassa osassa tutkintoja alempaan korkeakoulututkintoon kaksi ja ylempään kolme vuotta. Viisi vuotta opiskeltu.


Seitsemään vuoteen päästään ilman yhtään käyntiä opintopäällikön pakeilla, tai mihin ikinä Turun yliopisto sitten päättääkään sijoittaa opintoaikojen jatkopäätökset ratkaistavaksi. Opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinnot kaksi vuotta niiden tavoiteaikaa pidemmässä ajassa ilman mitään kontrollia tai suunnitelmia.


Tässä vaiheessa opintotuki alkaa loppua, joten opinnot voi lyödä kahdeksi vuodeksi jäähylle ja viljellä Perussa tomaatteja opiskelukassan kartuttamiseksi. Opintojen yhteenlaskettu aika on jo yhdeksän vuotta.


Jos Perusta on löytänyt itselleen kivan maanviljelijäpuolison, voi opintoja jatkaa kymmenennen vuoden äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla. Yhdennentoista vuoden voikin sitten käyttää vapaaehtoisessa asepalveluksessa, jota on sinne Peruun aiemmin mennyt välttelemään.


Tässä vaiheessa yliopisto lain mukaan haluaa ”tavoitteellisen ja toteuttamiskelpoisen suunnitelman opintojen saattamiseksi loppuun”. Sitä ei kannata toimittaa. Toki voit senkin tehdä ja kertoa mitä kursseja aiot käydä seuraavat neljä vuotta, jotta tutkinto olisi kasassa. Kuulostaa aika vaivalloiselta byrokratialta. Helpoimmalla pääset, kun et vastaa uteluihin.


Opinto-oikeutesi lakkaa, mutta vuodet kahdennestatoista viidenteentoista voit opiskella pistämällä viestin yliopistolle, jossa kerrot haluavasi jatkaa. Tämä on hienointa koko opintoaikojen ”rajauksessa”. Yliopisto voi hyväksyä sinut opiskelijaksi, vaikka et olisi saanut opiskelujasi valmiiksi tavoiteajassa, et olisi saanut niitä valmiiksi lisäajalla etkä olisi edes vaivautunut tekemään niiden loppuunsaattamiseksi suunnitelmaa. Kaiken kukkuraksi tähän uuteen sisäänottoon ei tarvitse mennä edes pääsykokeen kautta. Yksi viesti, jonka yliopisto hyväksyy. Siinä kaikki. Uudet täydet viisi plus kaksi plus ties kuinka monta vuotta!


Älkää siis huolehtiko rajallisesta opiskeluajastanne ennen kuin opintotukikuukaudet ovat loppuneet. Ne ovat se todellinen opintoaikojen rajausjärjestelmä.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090558

Opintoaikojen rajauksesta kts. 40§-43§