Olet täällä

Yksilöjohtaminen vaatii johtajayksilöitä

Jaa +

| 10.07.2009

Yliopistojen hallinnon kehittämisessä on nyt muodissa vahva yksilöjohtaminen. Johtaviin asemiin niin tiedekunnissa kuin etenkin laitostasolla halutaan entistä suuremmin valtuuksin varustettuja yksiköiden johtajia, jotka tekevät vaikeat päätökset ja kantavat taloudellisen vastuun. Mutta mistä näitä huippujohtajia yliopistoihin saadaan?

Luonnoksessa yliopiston uudeksi strategiaksi lukee ”Yliopisto tukee johtamistehtäviin hakeutumista mm. palkkiojärjestelmää kehittämällä, koulutuksella ja mahdollistamalla johtamiskausien jälkeiset tutkimusvapaat.” Kun ajattelen sitä professorien rekrytointia, jossa olen ollut mukana nyt kolmen vuoden aikana, en muista kertaakaan, jolloin ansioilla johtamisessa olisi ollut mitään merkitystä virkoja täytettäessä. Eikä pidäkään olla. Kun kaksi tieteellistä tasavahvaa hakijaa asetetaan rinnakkain, toisen ansioiden johtajana pitäisi kyllä ratkaista haku hänen ansiokseen, mutta tieteellisen ja opetuksellisen pätevyyden ohi sen ei pidä ajaa.

Jos hyvien johtajien rekrytoiminen professoreiksi alkaisi tänään, meillä olisi eläköitymisen hitauden vuoksi ehkä 2030-luvulla tarpeeksi johtajayksilöitä, jotta jokaiseen yksikköön riittäisi yksi. Siihen asti luottaisin kollegiaaliseen päätöksentekoon. Yhteisessä pöydässä ei olla kaikkein dynaamisimpia, mutta demokratia on perinteisesti ollut paras keino estää katastrofeja. Edmund Burke oli sitä mieltä, että paras tapa kehittää yhteisöä on sellainen, jossa virheitä korjataan hitaasti, ilman vallankumousta. Säilyttäminen rajun uudistamisen sijaan ei ehkä ole tätä päivää, mutta ei se tämä päiväkään niin kauan kestä. Yliopistot ovat kestäneet oman hitaasti muuttuvan rakenteensa kanssa kohta 1200 vuotta, ja edustavat mielestäni edelleen ihan käypiä arvoja.

Henkilökohtaisesti olen Burkesta sitä mieltä, että vallankumous on kyllä tarpeellinen siinä vaiheessa, kun valtaa pitävä ja kehittävä koneisto ei kehitä yhteisöä hyvään vaan huonoon suuntaan ja parasta mitä yhteisölle voisi tapahtua olisi sen tason purkaminen, joka määrittelee mihin suuntaan kehitetään.

Riittävän hyvät yksilöjohtajat olisivat superihmisiä, jotka hallitsisivat sekä tieteen, opetuksen että johtamisen. Sellaisia on olemassa niin vähän, että niiden varaan on vaarallista rakentaa hallintomme. Erillisiä johtamisen ammattilaisia puolestaan meillä ei ole varaa palkata yliopistoille lisää. Hallitaan siis itseämme tästä eteenpäinkin itse. Lukuvinkkejä: Yliopistolain 3§ on nimeltään itsehallinto. Yliopistolain 4§ määrittelee itsehallinnon käyttäjät eli yliopistoyhteisön jäsenet; ”opetus- ja tutkimushenkilöstö, muu henkilöstö ja opiskelijat.”