Olet täällä

Universitas Turku -hankkeiden hakuaikaa jatketaan 23.2. asti

Jaa +

Tiedote | 21.1.2015

Universitas Turku on Turun yliopiston ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan yhteistyössä toteuttama hanke. Hankkeen tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita ja erityisesti TYYn alayhdistyksiä omaehtoiseen akateemisen ja opiskelua tukevan toiminnan tuottamiseen.  Hankkeessa yhdistyksille jaetaan vuosittain avustuksia tällaisen toiminnan järjestämiseen.

Hankkeen ohjausryhmä on päättänyt jatkaa hankkeiden hakuaikaa 23.2.2015 kello 23.59 asti. Hankehakemuksia on saapunut viimeiseen hakupäivään mennessä jonkin verran, mutta vähemmän kuin viime kierroksella vastaavassa tilanteessa. Tästä syystä hakua on päätetty jatkaa kuukaudella, jotta kaikilla alayhdistyksillä on tasapuolinen mahdollisuus hakea rahaa järjestönsä alkuvuoden tilanteesta riippumatta.

Lisätietoja ja ohjeet hakemiseen sekä sähköinen hakulomake