Olet täällä

TYYn lukuvuosikalenteri kiinnostaa edelleen

Uutinen | 13.12.2017

TYY tarjoaa jäsenilleen joka lukuvuosi uuden kalenterin. Kalenteri on muuttanut muotoaan vuosien varrella useaan otteeseen. Pitkään käytetyt metallikierteet vaihtuivat sidottuun kalenteriin vuonna 2015 pääasiassa käyttäjien toiveesta. Digitaalisten vimpainten houkutuksesta huolimatta paperikalenteria on tänäkin syksynä jaettu jo noin 7500 kappaletta. Muutamia kappaleita on säästetty vielä kevään uusia vaihto-opiskelijoita varten.

TYY kerää kalenteristaan joka vuosi palautetta, niin tälläkin kertaa. Kokonaisuutena arvioiden 70 % palautekyselyyn vastanneista piti kalenteria joko hyvänä tai erinomaisena. Vastaajat saivat valita myös mielestään hyödyllisimmät osat kalenteria. Ylivoimaisesti hyödyllisimpänä pidettiin etukuponkeja (79 % vastaajista). Hopeasijalle pääsi YTHS:n esittely, jonka valitsi 69 % vastaajista. Lisää toivottiin mm. tilaa muistinpanoille sekä kansainvälisille opiskelijoille tärkeitä päivämääriä.

Koska etukupongit koettiin varsin hyödyllisiksi, lienee paikallaan muistuttaa, että osa kupongeista on voimassa vain vuoden loppuun, joten viimeistään nyt kannattaa hyödyntää edut.

Palautteen perusteella kalenteri koetaan hyödylliseksi osaksi TYYn palveluita. Jatkoa kalenterille seuraa siis jälleen ensi syksynä, ja saadun palautteen avulla siitä tulee entistäkin parempi!

P.S. Kalenterin toimitus luotti vielä keväällä 2017 sote- ja maakuntauudistuksen aikatauluihin. Siksi kalenterissa lukee virheellisesti, että tammikuun 28. päivä pidettäisiin maakuntavaalit.