Olet täällä

TYYn edustajistovaaleissa korkein äänestysprosentti yli 35 vuoteen

Jaa +

Tiedote | 4.11.2015

Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) edustajistovaalien äänestys päättyi keskiviikkona 4.11.2015. Ääntään käytti lähes 6000 Turun yliopiston opiskelijaa. Vaaleissa valittiin TYYlle uusi edustajisto seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

TYYn edustajistovaalien tulokset ovat saapuneet. TYYn keskusvaalilautakunta on vahvistanut vaalituloksen. Edustajistovaaleissa valittiin ylioppilaskunnan ylintä päätäntävaltaa käyttävä 41-jäseninen edustajisto kahden vuoden toimikaudeksi.

Vaaleissa ääntään käytti yhteensä 5916 opiskelijaa, ja äänestysprosentti oli 41,66. Äänestysprosentti on korkein sitten vuoden 1979.

– TYYssä oli Suomen ylioppilaskunnista suurin ehdokasmäärä, yli 300. Korkea äänestysprosentti osoittaa, että ylioppilaskunnan asiat todella kiinnostavat yliopisto-opiskelijoilta ja viestintä on onnistunut erinomaisesti, kertoo TYYn vaalikoordinaattori Tuomas Dahlström.

Uuden edustajiston suurin ryhmä on TuKY-lista, joka sai kahdeksan paikkaa. TuKY-lista kuitenkin menetti kolme paikkaa. Paikkamääriään nostivat Vihreä Vasemmisto (+2), Vihreä lista (+2) ja Ryhmä Lex (+1).

Vaalien ääniharava oli Sanni Salmenoja (Eduxi), joka sai vaaleissa yhteensä 125 ääntä.

Uuteen edustajistoon valituista noin 40 prosenttia on naisia.

Vaalien listakohtaiset tulokset

Suluissa on paikkamäärän muutos edellisistä vaaleista.

TuKY-lista 8 (-3)
TYY Terveeksi 5 (-1)
Ryhmä Lex 5 (+1)
Vihreä Vasemmisto 5 (+2)
Hybridiaani 5 (0)
Vihreä lista 4 (+2)
Soihdunkantajat 3 (0)
Eduxi 3 (0)
Oikeat 1 (0)
Demariopiskelijat 1 (-1)
Humanistilista ’15 1 (0)

Perussuomalaiset – The Finns Party 0 (0)
TYRMY – Harrastusyhdistysten puolesta 0 (0)
Keskustaopiskelijat 0 (0)

Uuden TYYn edustajiston jäsenet

Damalie Elom, TuKY-lista
Olander Aleksi, TuKY-lista
Raitio Kristian, TuKY-lista
Lunkka Henna, TuKY-lista
Peltomaa Paula, TuKY-lista
Lappalainen Iina, TuKY-lista
Vähäsaari Laura, TuKY-lista
Nygrén Eveliina, TuKY-lista

Hiltunen Henni, TYY Terveeksi
Yli-Pietilä Eemil, TYY Terveeksi
Määttänen Oona, TYY Terveeksi
Laine Lassi, TYY Terveeksi
Kantonen Tatu, TYY Terveeksi

Dahlström Tuomas, Ryhmä Lex
Laakso Ville, Ryhmä Lex
Wilén Noora, Ryhmä Lex
Paavola Tomi, Ryhmä Lex
Seppä Sami-Petteri, Ryhmä Lex

Nguyen Hai, Vihreä vasemmisto
Suomalainen Iiro, Vihreä vasemmisto
Manninen Riku, Vihreä vasemmisto
Rantala Pekka, Vihreä vasemmisto
Kondelin Sade, Vihreä vasemmisto

Vähä-Heikkilä Matti, Hybridiaani
Palanterä Paavo, Hybridiaani
Jokinen Risto, Hybridiaani
Knuutila Aapo, Hybridiaani
Selenius Otto, Hybridiaani

Wessman Kukka-Maaria, Vihreä Lista
Saari Emmi, Vihreä Lista
Musakka Tuula, Vihreä Lista
Kulha Katariina, Vihreä Lista

Wallenius Tytti, Soihdunkantajat
Harjuniemi Inari, Soihdunkantajat
Salakka Janne, Soihdunkantajat

Salmenoja Sanni, Eduxi
Korventausta Miikka, Eduxi
Lempiäinen Jesper, Eduxi

Vesa Antti-Jussi, Oikeat

Karjalainen Katarina, Demariopiskelijat

Ylitalo Saara, Humanistilista ‘15

Lisätietoja:

Vaalikoordinaattori Tuomas Dahlström
tukrda@utu.fi
044 9701491

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Matti Vähä-Heikkilä
majovh@utu.fi

 
Tiedotetta on korjattu 4.11. klo 19.10:
Vihreän vasemmiston paikkamäärä kohosi kahdella, ei kolmella, kuten jutussa aluksi kerrottiin.
Elom Damalien nimi korjattu.

Tiedotetta on täydennetty: 23.11.:
Keskusvaalilautakunta on vahvistanut vaalitulokset.