Olet täällä

TYY International Award Mañanalle

Jaa +

Uutinen | 12.12.2017

TYY International Award myönnetään TYYn järjestölle, joka on ottanut kansainväliset opiskelijat hyvin huomioon toiminnassaan ja tapahtumissan sekä kiinnittänyt huomiota esimerkiksi viestintään myös englanniksi. Tänä vuonna TYY International Award myönnettiin toista kertaa ja perinnettä aiotaan jatkaa tulevina vuosina.

Vuoden 2017 TYY International Awardin sai espanjankielen opiskelijoiden Mañana ry. Valintaa perusteltiin seuraavasti:

”TYY haluaa kiittää Mañanaa aktiivisesta ja erityisen ansioituneesta toiminnasta kansainvälisten opiskelijoiden hyväksi. Järjestön ansioiksi laskettiin kansainvälisten opiskelijoiden mukaan ottaminen sekä varsinaiseen toimintaan että tapahtumiin yli tiedekuntarajojen.

Mañana on järjestänyt vuoden aikana useita tapahtumia, jotka ovat olleet kohdistettuja kansainvälisille ja suomalaisille opiskelijoille, mikä oli yksi TYYn painottamista kriteereistä tänä vuonna. Lisäksi järjestö on kehittänyt kansainvälistä toimintaansa esimerkillisesti kuluneen vuoden aikana.”

”Olemme pitkään olleet kansainvälinen järjestö ja Fiesta Latina -tapahtumissamme käy paljon kv-opiskelijoita. Tänä vuonna hallituksessamme on kv-vastaava ja toimintasuunnitelmassammekin painotamme kansainvälisyyttä. Palkinnosta olemme todella kiitollisia ja ylpeitä”, toteaa Mañana ry:n puheenjohtaja Pinja Rinne.

TYYn järjestöjä Rinne kehottaa olemaan aktiivisia ja avoimin mielin kansainvälisten opiskelijoiden suhteen. KV-opiskelijoihin voi tutustua esimerkiksi Welcome Fairin kaltaisissa tapahtumissa.

Mañana ry:n saaman TYY International Awardin lisäksi TYY myönsi kunniamaininnan ELSA Turku ry:lle järjestön hyvästä kv-toiminnasta.