Olet täällä

TYY International Award 2018 Hybridille

Jaa +

Uutinen | 12.12.2018

TYY International Award myönnetään TYYn järjestölle, joka on ottanut kansainväliset opiskelijat hyvin huomioon toiminnassaan ja tapahtumissan sekä kiinnittänyt huomiota esimerkiksi viestintään myös englanniksi. Tänä vuonna TYY International Award myönnettiin kolmatta kertaa ja perinnettä aiotaan jatkaa tulevina vuosina.

Vuoden 2018 TYY International Awardin sai Hybridi ry. Hybridi on Turun yliopiston luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnan opiskelijajärjestöjen etu- ja yhteistyöjärjestö, jonka jäseniä ovat Asteriski ry, Delta ry, Digit ry, IVA ry, Nucleus ry, Pulterit ry, Synapsi ry ja TYK ry.

"Palkinnon saaminen tuntuu tosi hyvältä. Järjestömme on tänä vuonna panostanut kansainvälisten opiskelijoiden osallistamiseen ja TYY International Awardin saaminen tuntuu konkreettiselta kiitokselta vuoden uurastuksesta", kuvailee Laura Forsman, Hybridi ry:n varapuheenjohtaja, tunnelmiaan.

Miksi kansainvälisten opiskelijoiden huomioinen on tärkeää? Forsman ja Enni Mannila, Hybridi ry:n kansainvälisyysvastaava, painottavat erityisesti yhdenvertaisuutta ja suomalaisten opiskelijoiden kansainvälistymismahdollisuuksien lisäämistä. Luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnassa on useita englanninkielisiä maisteriohjelmia ja on tärkeää, että myös kansainväliset opiskelijat voivat olla osa opiskelijakulttuuria. Esimerkiksi suomen kieli sulkee jo monia opiskelijoita toiminnan ulkopuolelle.

"Nyky-yhteiskunnassa kansainvälistyminen on välttämätöntä. Kun kansainväliset opiskelijat ovat mukana järjestötoiminnassa, antaa se myös suomalaisille opiskelijoille mahdollisuuden puhua eri kieliä, luoda kontakteja ja tutustua uusiin ihmisiin", toteaa Mannila.

Hybridi ry:n saaman TYY International Awardin lisäksi TYY myönsi kunniamaininnan Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:lle järjestön hyvästä kv-toiminnasta. Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry (Turun KY / TuKY) on Turun kauppakorkeakoulussa opiskelevien kauppatieteilijöiden yhdistys.