Olet täällä

Riina Lumme valittiin SYL:n puheenjohtajaksi 2017

Jaa +

Uutinen | 19.11.2016

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous järjestettiin Espoon Korpilammella 18. – 19.11.2015. Liittokokouksessa muun muassa valittiin SYL:lle uusi hallitus vuodelle 2017.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan Riina Lumme valittiin SYL:n liittokokouksessa liiton puheenjohtajaksi vuodeksi 2017. Lumpeen kanssa puheenjohtajan paikasta kisasivat myös Tuomas Kuoppala Tampereen yliopiston ylioppilaskunnasta sekä Tarik Ahsanullah Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta.

24-vuotias Riina Lumme on valtio-opin opiskelija, joka on toiminut kuluneen vuoden aikana TYYn hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 2015 Lumme vastasi TYYn hallituksen jäsenenä opiskelijakulttuurista, yritysyhteistyöstä ja vapaaehtoistoiminnasta. Lisäksi Lumpeella on pitkä kokemus TYYn aine- ja harrastusjärjestöissä puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Esimerkiksi Turun yliopiston kuorossa hän on vienyt toimintaa eteenpäin usean vuoden ajan.

”Ylioppilasliikkeen voimavara ovat sen osaavat, kriittiset ja aktiiviset jäsenet. Siksi haluan, että ensi vuonna pidämme entistä tiiviimpää yhteyttä liikkeen sisällä ja valvomme poliittisten päätösten vaikutuksia omalle ja tuleville sukupolville”, Lumme summaa tulevaa puheenjohtajakauttaan SYL:ssä.

Jyri Lähdemaa valittiin SYL:n hallitukseen

Liittokokous valitsi puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuusi jäsentä, yksi heistä on TYYn Jyri Lähdemaa.  27-vuotias Lähdemaa on biolääketieteen opiskelija ja toiminut kuluvana vuonna TYYn hallituksen koulutuspoliittisena vastaavana (kopo). Tätä ennen Jyri on kuulunut useisiin yliopiston ja lääketieteellisen tiedekunnan työryhmiin.

”Kukaan ei tee edunvalvontaa yksin tai vain itseään varten. On hienoa tulla valituksi SYL:n hallitukseen ja saada mahdollisuus toimia meidän opiskelijoiden edunvalvonnan kärjessä yhdessä osaavan ja monialaisen hallituksen kanssa”, Jyri Lähdemaa kertoo.

Lähdemaan lisäksi SYL:n hallituksen jäseniksi valittiin:

Tarik Ahsanullah (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, HYY)

Veera Alahuhta (Oulun yliopiston ylioppilaskunta, OYY)

Maria Loima (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, HYY)

Jimmy Nylund (Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, AYY)

Jani Sillanpää (Tampereen teknillisen ylioppilaskunta, TTYY)

 

Suomen ylioppilaskuntien liitto ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 135 000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa.

Suomen ylioppilaskuntien liiton tiedote aiheesta: http://www.syl.fi/2016/11/19/syln-liittokokous-valitsi-puheenjohtajaksi-2017-riina-lumme/?lan=finnish