Olet täällä

Riina Lumme ja Jyri Lähdemaa ehdolla ylioppilaskuntien liittoon

Jaa +

Uutinen | 29.9.2016

Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) esittää Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) vuoden 2017 puheenjohtajaksi Riina Lummetta ja hallituksen jäseneksi Jyri Lähdemaata. TYYn edustajisto valitsi Lumpeen ja Lähdemaan ehdokkaiksi syyskuun kokouksessaan.

Riina Lumme haluaa edistää ylioppilasliikkeen yhtenäisyyttä ja vaikuttavuutta

Riina Lumme on 24-vuotias valtio-opin opiskelija, joka on toiminut kuluneen vuoden aikana TYYn hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 2015 Lumme vastasi TYYn hallituksen jäsenenä opiskelijakulttuurista, yritysyhteistyöstä ja vapaaehtoistoiminnasta. Lisäksi Lumpeella on pitkä kokemus TYYn aine- ja harrastusjärjestöissä puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Esimerkiksi Turun yliopiston kuorossa hän on vienyt toimintaa eteenpäin usean vuoden ajan.

”Mielestäni ylioppilasliikkeen tulee tulevaisuudessa kyetä entistä parempaan yhtenäisyyteen ja vaikuttavuuteen, jotta pystymme vastaamaan useiden samanaikaisten rakennemuutosten tuomiin haasteisiin. Tämän työn koordinointiin SYL tarvitsee nimenomaan kaltaiseni johtajan”, Lumme summaa ehdokkuuttaan SYL:n ensi vuoden puheenjohtajaksi.

”Johtajana Riina on määrätietoinen, rauhallinen ja hallitsee suuret kokonaisuudet. Hän ymmärtää suvereenisti erilaisten järjestelmien toiminnan ja on loistava esiintyjä. Minusta on päivänselvää, että Riina on paras valinta SYL:n puheenjohtajaksi vuodelle 2017 ja tästä syksystä tulee huikea!” toteaa TYYn pääsihteeri Rauli Elenius.

Jyri Lähdemaa haluaa vaikuttaa kansallisella tasolla

Jyri Lähdemaa on 27-vuotias biolääketieteen opiskelija ja toiminut kuluvana vuonna TYYn hallituksen koulutuspoliittisena vastaavana (kopo). Tätä ennen Jyri on edunvalvontaviettiään seuraten kolunnut uskollisesti läpi lähes kaikki yliopiston ja lääketieteellisen tiedekunnan työryhmät.

”Määrittelen itseni intohimoiseksi kopoksi ja haluan vaikuttaa ympäristööni sekä kehittää sitä eteenpäin. Olen aina ajatellut, että tietyt ’vaikuttajayksilöt’ ovat merkittävässä roolissa uudistuksia tehtäessä, mutta yhden ihmisen mahdollisuus tehdä vaikuttavaa työtä ilman tukijoukkoa on vähäinen. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on vaikutusvaltainen edunvalvontaorganisaatio ja minulle työkalu, joka tarjoaa resurssit ja kanavat kansallisen tason vaikuttamiseen”, Jyri Lähdemaa kertoo.

”Jyri on syvällisesti asioihin perehtyvä ja itseään säästämätön edunvalvoja. Hänen osaamisensa ja vaikuttamisen halunsa tekevät hänestä huippuvalinnan SYL:n hallitukseen! Tämän kaikki Jyrin tavanneet varmasti jo tietävätkin.” TYYn pääsihteeri Rauli Elenius sanoo.

SYL:n puheenjohtaja ja hallitus vuodelle 2017 valitaan liittokokouksessa

Suomen ylioppilaskuntien liitto valitsee liittokokouksessaan SYL:n puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2017 sekä päättää liiton taloudesta ja toiminnasta. Liittokokous järjestetään 18.–19.11. Espoon Korpilammella.

Lisätietoja:

Rauli Elenius
TYYn pääsihteeri
tyy-paasihteeri@utu.fi
puh. +358 40 055 1931

Riina Lumme
TYYn hallituksen puheenjohtaja
tyy-pj@utu.fi
puh. +358 45 320 5125

Jyri Lähdemaa
TYYn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava
tyy-kopo@utu.fi
puh. +358 44 796 1062