Olet täällä

Puheenjohtajat Tuomas ja Henni haluavat kehittää edustajiston iltakoulukäytäntöä ja madaltaa kynnystä puheenvuoroille

Jaa +

Uutinen | 30.1.2018

TYYn uusi edustajisto valittiin edustajistovaaleissa marraskuussa 2017. Edustajisto käyttää ylioppilaskunnan ylintä päätäntävaltaa ja sen toimikausi on kaksi vuotta. Vaaleissa voivat äänestää ja asettua ehdolle kaikki ylioppilaskunnan jäsenet.

Edustajisto järjestäytyi kokouksessaan 28.11.2017. Nyt edustajiston uusi puheenjohtaja Tuomas Dahlström ja varapuheenjohtaja Henni Hiltunen valmistautuvat tammikuun kokoukseen, joka pidetään 30.1.2018 kello 18.15 Turku-salissa. Kysyimme Tuomakselta ja Henniltä heidän toiveistaan ja tavoitteistaan edustajiston kaudelle 2018–2019. Samalla edustajiston puheenjohtajat myös esittelivät itsensä.

Tuomas Dahlström, edustajiston puheenjohtaja

”Olen Tuomas Dahlström, 26-vuotias oikeustieteen maisterivaiheen ja fysiikan kandivaiheen opiskelija. Oikiksen puolella kirjoitin graduni alisuoriutumisesta työssä ja fysiikan kandissani tutkin erästä kiinnostavaa tähteä. Ylioppilaskunnan toiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2013. Vapaa-aikani kuluu muun muassa suunnistuksen ja salapoliisikirjojen parissa.

Odotan edustajiston tulevalta kaudelta kompromissihakuisia ja rakentavia keskusteluita, joissa edustajisto tekee kaikkensa parhaan ylioppilaskunnan eteen. Varmasti osa kokouksista tulee olemaan pitkiä, mutta hyvän yhteishengen vallitessa se ei haittaa.

Edustajisto kokoontuu varsinaiseen kokoukseensa pääsääntöisesti joka kuun viimeinen keskiviikko. Ennen kokousta edustajisto kokoontuu iltakouluun, jossa asioista keskustellaan alustavasti ja asioista valmistellaan päätöksentekoon. Edustajiston varsinaisten kokousten kannalta on keskeistä, että iltakoulukäytäntö toimii.

Viime vuonna viisi henkilöä käytti puolet edustajiston puheenvuoreista. Edustajiston jäsenet on valittu edustamaan opiskelijoita ylioppilaskunnan korkeimpaan päättävään elimeen, kynnys pitää puheenvuoroja täytyy olla alhaalla.

Ylioppilaskunta valvoo opiskelijoiden etua Turun yliopistossa, paikallisesti ja valtakunnallisesti. Edunvalvontatyö on ehdottoman tärkeää ja me kaikki voimme osallistua siihen esimerkiksi antamalla kurssipalautetta, kirjoittamalla mielipidekirjoituksia, ottamalla yhteyttä päättäjiin tai osallistumalla ylioppilaskunnan toimintaan. Jokainen voi löytää oman tapansa. Haluan antaa oman panokseni ylioppilaskunnan toimintaan ja olla mukana mahdollistamassa sitä, että tulevaisuudessakin opiskelijat voivat elää ikimuistoisen opiskeluajan.”

Henni Hiltunen, edustajiston varapuheenjohtaja

”Olen Henni Hiltunen, 26-vuotias lääketieteen opiskelija. Lääketieteen opintoni ovat vuotta vaille valmiit ja lisäksi teen tällä hetkellä väitöskirjaa lastentautiopin alasta, aiheenani keskosten varhainen ravitsemus ja suolistomikrobisto. TYY:n toiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2015, ja starttaan nyt toista kautta edaattorina. Vapaa-aikanani tykkään käydä lenkillä, joogaamassa ja viettää aikaa ystävien kanssa. Olen hevosharrastaja, joskin nyt harrastus on väliaikaisesti tauolla.

Edustajiston tulevalta kaudelta odotan mielenkiintoisia ja rakentavia keskusteluja, uusia näkökulmia ja hyviä päätöksiä paremman ylioppilaskunnan eteen. Lisäksi toivon hyvää yhteydenpitoa TYY:n hallituksen, työntekijöiden ja edustajiston välillä, jotta asioiden suunnittelu toteutuu parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Tulevalla edustajiston kaudella panostamme edaattoreiden koulutukseen paremmin. Edustajistotyöskentelyä varten esimerkiksi esiintymistaidot, argumentointitaidot ja itsensä johtaminen ovat tärkeitä hallittavia substanssiosaamisen lisäksi. On myös muistettava, että kaksivuotisen kauden aikana osa edaattoreista valmistuu tai muuten siirtyy sivuun edarista. Siksi myös varaedaattoreiden koulutukseen kesken kauden on kiinnitettävä huomiota, jotta työskentely olisi kaikille sujuvaa ja mielekästä. Lisäksi iltakoulun tärkeyttä tullaan korostamaan ja konseptia uudistamaan.

TYY:ssä toimiminen avaa ovet muihin tiedekuntiin ja mahdollistaa uusien tuttavuuksien solmimisen. Lääketieteellisessä aika menee tiiviisti omien kurssilaisten kanssa, joten mielestäni on virkistävää tutustua muiden alojen opiskelijoihin ja kuulla heidän arjestaan. Edustajistossa tehdään tärkeitä päätöksiä, joten se on hyvä paikka vaikuttaa.”

Edustajiston kokoukset livenä ja tallenteena

Tiesitkö, että voit seurata edustajiston kokouksia livestriimissä TYYn Youtube-kanavalla? Linkki julkaistaan ennen edustajiston kokouksen alkua sekä Facebookissa että Twitterissä. Voit myös katsoa striimin jälkeenpäin tallenteena. Edustajiston kokouksen kulkua seurataan myös TYYn Twitterissä.