Olet täällä

Kestävän kehityksen teemaviikkoa vietetään ensi viikolla Turun yliopistolla

Jaa +

Uutinen | 15.10.2019

Turun yliopiston ylioppilaskunta ja vapaaehtoiset yhdessä Suomen ylioppilaskuntien liiton kanssa järjestävät kestävän kehityksen viikon, eli tuttavallisemmin keke-viikon, Turussa 21.–27. lokakuuta. Kestävän kehityksen viikolla halutaan herättää keskustelua, lisätä tietoa kestävästä kehityksestä ja motivoida konkreettisesti toimimaan universaalien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tänä vuonna kestävän kehityksen viikko sai toteutusta varten tukea Euroopan unionin rahoittamasta Frame. Voice. Report! -hankkeesta, ja SYL:n avustuksella vastaavanlainen teemaviikko järjestetään loka-marraskuussa useammalla yliopistolla ympäri Suomea. Enemmistö suomalaisista nuorista on ahdistunut ilmastonmuutoksesta, ja maailman muuttamiseksi on olennaista pyrkiä aktiivisesti ilmastoystävällisiin tekoihin. Tämän vuoden keke-viikon teemana on ilmastonmuutoksen vaikutukset matalamman tulotason maissa sekä ilmastonmuutosta hillitsevät teot.

Viikon ohjelma:

Maanantaina 21. lokakuuta viikko avataan aamupäivällä Assarin edessä. Illemmalla keskustellaan erittäin ajankohtaisesta aiheesta, kun TYYn saunalle saapuu Reilun kaupan Tytti Nahi puhumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ruokaan. Tarjolla myös ilmastoystävällistä naposteltavaa.

Tiistaina kehitystutkimuksen opiskelusta kiinnostuneille on Quantumin auditoriossa UniPID-verkoston esittely ja professori Jukka Käyhkön luento globaalimuutoksesta ja kestävästä kehityksestä. Sen jälkeen voi vielä suunnata Turku-saliin ompelemaan kestohedelmäpusseja.

Keskiviikkoaamulla Publicumin aulassa jaetaan ilmaista kahvia, tosin vain harvoille. Piipahda avoimesti epäreiluun kahvilaan ja kokeile, laittaako arpaonnesi sinut etuoikeutettujen vai syrjittyjen joukkoon. Illalla taas maistellaan viinejä, kun TYYn saunalla huippusuosiota saavuttaneen Vihreämmät viinit -tapahtuman myötä Korkkivika johdattaa ympäristöystävällisempiin juomavalintoihin.

Torstaina, kansainvälisenä YK:n päivänä, Educariumin valtaa Ilmasto ja ympäristö -seminaari, jonka luennoilla syvennytään niin YK:iin ja Agenda 2030 tavoitteisiin, luonnon köyhtymisen merkitykseen ihmiskunnan kannalta, Itämeren sääntelyyn ja merikriisiin aatteellisiin juuriin. Luentojen aikana on aulassa tarjolla järjestötori ja seminaarin jälkeen päivä jatkuu kestävän kehityksen työpajalla. Lisäksi torstai-illan Marilynin opiskelijabileiden tuloista lahjoitetaan 1€/lippu WWF:n naalinsuojelutyöhön.

Perjantaina lähdetään porukalla ekskursiolle Helsinkiin, ja tutustutaan sekä ympäristöministeriön että WWF Suomen toimintaan.

Lauantaina pidetään vapaapäivä, mutta sunnuntaina taas mennään, sillä suosittu Kårenin kirpputori avaa jälleen ovensa!

Useat tapahtumat sopivat myös ei suomea puhuville osallistujille.

Kestävän kehityksen viikon tarkan ohjelman ja Facebook-tapahtumat löydät TYYn tapahtumakalenterista

Mitä? Missä? Milloin? Kestävän kehityksen viikko Turun yliopistolla 21.–27. lokakuuta 2019.

► Lisätiedot: TYYn keke-viikon koordinaattori Viola Luokkala vmeluo@utu.fi