Olet täällä

Hae mukaan kansainväliseen ystävätoimintaan!

Jaa +

Uutinen | 11.1.2018

Turkulaisissa korkeakouluissa opiskelee ja työskentelee yhteensä yli 3 500 ulkomaalaista opiskelijaa, opettajaa ja tutkijaa. Korkeakoulumaailma käy heille tutuksi, mutta kontaktit muihin suomalaisiin ja suomalaiseen kulttuuriin voivat jäädä vähäisiksi. Kansainvälisen ystävätoiminnan kautta ulkomaiset ystävät pääsevät tutustumaan myös tavalliseen suomalaiseen arkeen. Samalla paikallisille ystäville tarjoutuu mahdollisuus tutustua itsekin uuteen kulttuuriin ja kansainvälistyä lähtemättä kotikaupungistaan.

Kansainvälinen ystävätoiminta käynnistyy aina lukukauden alussa järjestettävällä yhteisellä tapaamisella. Tämän jälkeen paikallinen ystävä/ystäväperhe ja ulkomainen ystävä voivat sopia tapaamisista omien aikataulujensa mukaan. Erityistä ohjelmaa ei tarvitse järjestää, vaan vieraan voi ottaa mukaan esimerkiksi mökkireissulle, retkeilemään, saunomaan tai vaikkapa kokkaamaan suomalaista ruokaa. Usein juuri tällaiset suomalaiselle arkipäiväiset asiat ovat ulkomaiselle ystävälle niitä kaikkein mieleenpainuvimpia kokemuksia.

Haku kevätlukukaudelle 2018 on nyt avattu. Hakuaikaa 21.1.2018 asti.

Voit ilmoittautua mukaan täältä

Lue lisää toiminnasta