Olet täällä

Eduskuntavaaliehdokkaat tekivät lupauksia koulutuksen puolesta TYYn vaalitorilla

Jaa +

Uutinen | 2.4.2015

Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) vaalitori järjestettiin 2.4.2015 Publicum-rakennuksen pihalla. Paikalla oli kahdeksan puoluetta telttoineen sekä kymmenittäin ehdokkaita. Ehdokkaat pystyttivät kuvillaan varustettuja roll-upeja sekä lippuja, ja vaalimainoksia jaettiin ahkerasti.

Kampus oli hieman tavallista hiljaisempi kolean sään ja kiirastorstain takia, mutta viereinen opiskelijaravintola veti kuitenkin tasaisesti väkeä paikalle. Moni opiskelija ilahtui kahveista ja karkeista kiiruhtaessaan esimerkiksi kirjastoon.  Osa oli tullut paikalle varta vasten tapaamaan ehdokkaita. Opiskelijoita oli paljon myös eri teltoilla kampanjoiden taustajoukoissa.

TYYn teltalla sai tietoa #koulutuslupaus-kampanjasta, ja ehdokkailta kerättiin jälleen koulutuslupauskuvia. Myös TYYn saavutettavuustyöryhmä piti omaa ständiään ja heiltä sai kysyä esimerkiksi esteettömistä vaaleista.

Voit äänestää ennakkoon Turun yliopistossa

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona 8.4 ja päättyy tiistaina 14.4.

Voit antaa äänesi ennakkoon Turun yliopiston Luonnontieteiden talo 1:ssä. LT1-rakennus sijaitsee Yliopistonmäellä päärakennuksen vieressä. Henkilökortti mukaan!

Lue lisää:

www.tyy.fi/eduskuntavaalit