Olet täällä

Camilla Saarinen ehdolla SYL:n hallitukseen

Tiedote | 17.9.2020

Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) esittää Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) vuoden 2021 hallituksen jäseneksi Camilla Saarista. TYYn edustajisto valitsi Saarisen ehdokkaakseen kokouksessaan 15.9.

Camilla Saarinen on 23-vuotias oikeustieteen ja poliittisen historian opiskelija, joka haaveilee työstä julkisella sektorilla.

”Haluan olla mukana tekemässä työtä suomalaisen korkeakoulutuksen laadun puolesta. Suomen tulevaisuudelle on ehdottoman tärkeää, että jokaisella on yhdenvertainen mahdollisuus saada laadukasta koulutusta. SYL on mielestäni paras paikka tämän työn tekemiselle”, Saarinen toteaa.

"Erityisesti tällaisena poikkeusvuonna on hallituksen puheenjohtajalle ehdottoman tärkeää, että hallituksessa on osaava kopo, joka puolustaa koulutuksen laatua sekä jaksaa perehtyä ja reagoida muuttuvissa tilanteissa asiaan kuin asiaan. Camilla on juuri sellainen, vaikuttava ja pätevä edunvalvoja", kertoo TYYn hallituksen puheenjohtaja Sofia Engblom.

SYL:n puheenjohtaja ja hallitus vuodelle 2020 valitaan liittokokouksessa

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) valitsee liittokokouksessaan puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2020 sekä päättää liiton taloudesta ja toiminnasta. Liittokokous järjestetään 12.–13.11.

SYL eli Suomen ylioppilaskuntien liitto ry on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 132 000 yliopisto-opiskelijaa Suomessa. SYL:n jäseniä ovat Suomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnat. Ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jota säätelee yliopistolaki.

Lisätietoja:

Camilla Saarinen
tyy-kopo@utu.fi