Kehitysyhteistyön avulla vähennetään köyhyyttä ja globaalia eriarvoisuutta.

Kehitysyhteistyö perustuu pitkäaikaiseen kehitysajatukseen: kumppanuuteen, jonka perimmäisenä tarkoituksena on tukea kehittyvän maan elinolosuhteiden parantamista. Tämän lisäksi TYYn tekemän kehitysyhteistyön tavoitteena on synnyttää keskustelua ja tiedottaa opiskelijoille globaaleista vuorovaikutuskysymyksistä, jotta he osaisivat omassa toiminnassaan tehdä kestäviä ratkaisuja.

Voit lahjoittaa TYYn vapaaehtoisille kummikohteille jäsenmaksun yhteydessä. Kohde lukuvuonna 2021–2022 on Käymäläseura Huussi ry:n hanke Sambiassa

Jäsenmaksun yhteydessä lahjoitettava summa: 4,70€

Olemme mukana yhteistyökumppanina Käymäläseura Huussi ry:n sanitaation parantamiseen keskittyvässä kehitysyhteistyöhankkeessa Sambiassa. 85 % rahoituksesta tulee ulkoministeriön kansalaisjärjestötuesta ja 15 % kerätään itse.

Hankkeen avulla ratkaistaan huonoon sanitaatioon liittyviä ongelmia ja sen pitkäaikaisena tavoitteena on auttaa Sambiaa saavuttamaan täysi sanitaation kattavuus vuoteen 2030 mennessä Kestävän kehityksen kuudennen tavoitteen mukaisesti (Agenda 2030). Yhtenä hankkeen tavoitteena on valtavirtaistaa haavoittuvien ryhmien, kuten naisten ja vammaisen, huomioon ottaminen WASH-kysymyksissä (Water, Sanitation and Hygiene). Lisäksi hanke parantaa Sambian sanitaatiota rakentamalla kuivakäymälöitä, vahvistaa paikallisten kumppaneiden ja kansalaisyhteiskunnan kapasiteettia vaikuttaa sanitaatiokysymyksiin sekä lisää tietoisuutta WASH-kysymyksistä yhteiskunnassa.

Hankkeen edistymistä voi seurata sen omilta verkkosivuilta

TYY tahtoo toimia esimerkkinä ja edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden eli Agenda 2030:n toteutumista. Siksi TYY ohjaa 0,7 prosenttia toimintataloutensa budjetista kehitysyhteistyöhön. 0,7 % -varat ohjataan kahteen määräajoin vaihtuvaan kohteeseen. Varojen käytön suunnitelma päivitetään joka vuosi, ja se löytyy myös TYYn nettisivuilta.

► Tutustu 0,7% -varojen käytön suunnitelmaan. Löydät suunnitelman kohdasta "Muut" sivun alalaidasta.

Kohteet vuonna 2021

Käymäläseura Huussi ry

Food and Forest Development Finland 

Yksi näkyvimmistä tapahtumista TYYn kehitysyhteistyösektorilla on Kestävän kehityksen viikko. Se on valtakunnallinen tapahtuma ja järjestetään samoihin aikoihin useissa ylioppilaskunnissa ympäri maan.

TYY tarjoaa paljon erilaisia mahdollisuuksia osallistua kehitysyhteistyöhön. Kehitysyhteistyön parissa toimivat TYYn työntekijä, hallituksen jäsen, hankekoordinaattorit, kehitysyhteistyösiiven jäsenet, Kehyviikon vapaaehtoiset ja monet muut. Voit tukea toimintaa myös vapaaehtoisella lahjoituksella. Tule mukaan!

Lue lisää:

Kehitysyhteistyösiipi

Lahjoita SYL:n kehitysyhteistyöhön

Lahjoita TYYn kehitysyhteistyöhön