Olet täällä

Turun yliopiston kuoro

Postiosoite:

Rehtorinpellonkatu 4 B, 2. kerros
20500 Turku

Toimiala:
Sekakuoro
Sähköposti:
puheenjohtaja@yliopistonkuoro.fi

 

Turun yliopiston kuoro on noin 60 laulajan sekakuoro, joka on perustettu vuonna 1987. Laulajia on kaikista Turun yliopiston tiedekunnista sekä Åbo Akademista, kuin myös monista muista Turun korkeakouluista. Mukana on myös opiskelujaan aloittamattomia sekä jo loppuun saattaneita ja laulajia kokonaan korkeakoulujen ulkopuolelta. Kuoron taiteellisena johtajana on elokuusta 2016 alkaen toiminut Elisa Huovinen. Vuonna 2013 kuoro vaihtoi nimensä Turun yliopiston ylioppilaskunnan kuorosta muotoon Turun yliopiston kuoro.

Kuoron ohjelmisto koostuu pääasiassa monenlaisista a cappella -teoksista renessanssista nykypäivään. Kuoro konsertoi Turussa useita kertoja vuodessa. Perinteiksi ovat muodostuneet Adventtikonsertti Collegium Musicum Turku -orkesterin kanssa, pienryhmien kvartettikonsertti alkukeväästä sekä oma kevätkonsertti vapun jälkeen. Kuoron perinteisiä vuotuisia esiintymisiä ovat lisäksi esiintymiset vappuaaton lakitustilaisuudessa sekä vappupäivän TYYlikkäällä vappupiknikillä, Porthanin päivän seppeleenlaskutilaisuudessa sekä itsenäisyyspäivän soihtukulkueen päätteeksi sankarihaudoilla.

Turun yliopiston kuoro on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa akateemisen lauluperinteen vaalijana Turun yliopistossa ja ylioppilaslaulut sekä juomalaulut kuuluvat kuoron vakio-ohjelmistoon. Kuoro on saavuttanut tärkeän paikan osana yliopiston ja ylioppilaskunnan vuosijuhlia ja muita tilaisuuksia. Kuoron piirissä toimii myös useita pienryhmiä, joiden esiintymisistä on tullut suosittuja ohjelmanumeroita niin yksityistilaisuuksissa kuin yritysten ja yhteisöjenkin juhlissa.

Tykkää meistä Facebookissa: https://fi-fi.facebook.com/yliopistonkuoro/
Tai seuraa Instagramissa: https://www.instagram.com/yliopistonkuoro/
#elämäonvainosakuoroa