Olet täällä

Mañana

Postiosoite:

Signum

Koskenniemenkatu 4

20500 Turku

Toimiala:
Espanjan kieli ja kääntäminen
Sähköposti:
mananahallitus@lists.utu.fi

Mañana ry on vuodesta 1998 lähtien toiminut Turun yliopiston espanjan kielen ja kääntämisen opiskelijoiden ainejärjestö. Alusta asti toiminta on ollut aktiivista suhteellisen pienestä koosta huolimatta. Viime vuosina jäseniä on ollut 30-40. Mañanaan ovat tervetulleita espanjan pää- ja sivuaineopiskelijat, muut espanjan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneet sekä tietenkin vaihto-opiskelijat.

Toiminta on vuodesta riippuen hieman vaihtelevaa, mutta perinteikkäimpiä ovat kaksi kertaa lukuvuodessa järjestettävät legendaarisiksi muodostuneet Fiesta Latina -bileet, pikkujoulut, vappu-booli, pullavuorot Feeniks-kirjaston ala-aulassa ja kuukausittain pidettävät kokoukset. Lisäksi on järjestetty sauna-, peli- ja tapasiltoja sekä illallisia jäsenten aktiivisuuden ja halukkuuden mukaan.

Ainejärjestön edustajat ja espanjan oppiaineen henkilökunta tekevät yhteistyötä opiskelun laadun parantamiseksi. Mañana kerää kurssipalautetta, joka on yksi opiskelijan tärkeimmistä keinoista vaikuttaa.