You are here

Tule viettämään elokuvakevättä Kinokoplan kanssa

Share +

Henni Eronen | 20.02.2018

Kevään merkkejä on monia: loska valtaa maan, linnut palaavat etelästä ja Kinokoplan elokuvasarja alkaa! Haluammekin nyt toivottaa kaikki elokuvan ystävät lämpimästi tervetulleiksi viettämään kevätsunnuntaita elokuvien mahtaviin maailmoihin uppoutuen. Sarjamme alkoi 18.2. ja kattaa yhdeksän elokuvaa. Sarjakortti kaikkiin elokuviin on normaalihinnaltaan 25 euroa ja opiskelijoille 22 euroa. Näytöksiin voi myös ostaa viiden euron hintaisia yksittäislippuja kymmenen minuuttia ennen näytöksen alkamista. Näytökset järjestetään sunnuntaisin Logomon MOVE 2 -salissa klo 17 ja 20.

Kahdenlaista kauhua

Sarjan avauselokuvana toimii Christopher Nolanin kahdeksan Oscar-ehdokkuutta saanut sotaelokuva Dunkirk (2017). Tositapahtumiin pohjautuva elokuva kertoo Dunkirkin rannalle toisen maailmansodan aikaan vihollisten saartamaksi jääneiden liittoutuneiden joukkojen uskomattomasta pelastusoperaatiosta. Elokuva poikkeaa perinteisestä sotaelokuvasta esimerkiksi poikkeavan, kolmessa eri aikajanassa tapahtuvan kerrontansa ansiosta.

Sodan kauhut vaihtuvat toisenlaiseen kauhuun Oscar-ehdokkuuksia myöskin rohmunneessa Jordan Peelen ohjaamassa elokuvassa Get Out (2017). Get Out on persoonallinen yhdistelmä trilleriä, mustaa huumoria ja amerikkalaisen yhteiskunnan kritiikkiä. Pienellä budjetilla tehty elokuva on ollut oikea yllättäjä, joka on kerännyt ylistystä ja suuret katsojaluvut. Vinksahtaneeseen tunnelmaan vie myös kreikkalaisen Yorgos Lanthimoksen elokuva The Killing of a Sacred Deer (2017). Erikoisista elokuvistaan tunnettu ohjaaja ei petä tälläkään kertaa, vaan johdattaa katsojan maailmaan, jossa ihmiset ovat epämiellyttäviä ja tapahtumat muuttuvat tarinan edetessä yhä oudommiksi ja realismin rajoilla leikkiviksi. Ja elokuvan huumori, no, se on pikimustaa.

Eläimiä ja Englannin nummia

Eläimet näkyvät tavalla tai toisella muutamassa sarjamme elokuvassa. Agniezka Hollandin ja Kasia Adamikin ohjaama trilleri Jäljet (2017) ottaa kantaa eläintenoikeuksiin tuomalla valkokankaalle pienessä puolalaiskylässä elävän vanhan eläinrakkaan naisen, joka päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä saadakseen eläimille niiden ansaitsemaa kunnioitusta. Unkarilaisen Ildikó Enyedin elokuva Kosketuksissa (2017) taas kertoo kauniin rakkaustarinan, jossa elokuvan pääpari näkee öisin samaa unta, jossa he vaeltavat metsässä saksanhirvipariskuntana. Erityislaatuisen elokuvan miljöönä toimii teurastamo, joten eläimet ovat siinä vahvasti läsnä.

Englannin tuulisille nummille matkataan sarjassamme kahden elokuvan voimin. Francis Leen God’s Own Country (2017) on kahden miehen välinen koskettava rakkaustarina karussa, mutta kauniissa brittiläisessä maaseutumiljöössä. Eri vuosisadalle mutta samaan ympäristöön sijoittuu William Oldroyn ohjaama Lady Macbeth (2016), joka perustuu Nikolai Leskovin vuonna 1865 julkaistuun pienoisromaaniin Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth. Elokuva ei ole perinteinen pukudraama, vaan tyly tarina naisesta, joka nousee kapinaan naisten alistettua asemaa vastaan 1800-luvun yhteiskunnassa.

Elokuvaa taidemaailmasta

Ruotsalaisen kehutun nykyohjaaja Ruben Östlundin The Square (2017) on taidemaailmaan sijoittuva, tarkkanäköinen ja huumorilla maustettu yhteiskunnallinen kritiikki. Se peilaa absurdiuden kautta ihmisten tekopyhyyttä niin taidemaailmassa kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Taide on keskeisessä osassa myös Dorota Kobielan ja Hugh Welchmanin ohjaamassa Loving Vincentissä (2017), mutta toisella tavalla: se on nimittäin Vincent van Goghin maalauksiin perustuva, historian ensimmäinen kokonaan käsinmaalattu elokuva. Loving Vincent onkin ällistyttävä taidonnäyte, joka kannattaa ehdottomasti nähdä valkokankaalla.

Lisätietoa kevätsarjasta sekä Kinokoplasta yleensä löytyy nettisivuiltamme www.kinokopla.fi. Myös Facebook-sivumme seuraaminen on hyvä tapa pysyä perillä tapahtumistamme. Nähdään elokuvissa!

Kinokoplan hallituksen jäsen 2018
Henni Eronen