You are here

Q-talolla tutustutaan uusiin tyyppeihin ja syvennetään välejä ystäviin

Share +

Matti Vähä-Heikkilä | 24.05.2017

”TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen.” 

Tätä määriteltyä perustehtävää luettiin TYYn strategiasta elokuussa 2015, kun allekirjoittaneen luonnontieteilijän lisäksi tyypit humanistisesta, yhteiskuntatieteellisestä ja kasvatustieteellisestä istui alas Proffan kellariin. Olimme juuri saaneet tietoomme osakuntien pyörittämän Uusiksen kohtalon, ja tuon keltaisen juhlapaikan taru oli päättyvä saman vuoden marraskuussa. Uusi-S oli lyhyen toimintansa aikana paikannut opiskelijoiden juhlatilan puutetta ja kaipuuta. Strategiassa määritellyn perustehtävän toteuttamiseksi meidän mielestämme TYYn pitäisi hankkia lisää tiloja opiskelijoiden käyttöön.

Itse viehätyin opiskelijoiden omista tiloista välittömästi opintojen alkaessa. Aktiivisesti tuli toimittua, nyt jo maan tasalle pusketun, Sotkun ylläpitohommissa ja talkooilloissa. Muistan esimerkiksi vuoden 2010 illan, kun muutaman muun aktiivin kanssa kunnostimme tilan penkit ja pöydät omana aktiiviaikanani ensimmäisen kerran. Onneksi kunnostimme, sillä nykyään tämä kalusto palveleekin Osakuntasalissa sitsaajia ja illanviettäjiä. Tuolloin jo tiedostettiin, että Sotku tulee alta lähtemään, ja Sotkun viimeisiä vappuaaton bileitä vietettiinkin yli viitenä vuonna. Syksyllä 2011 saimme tiedon, että Sotku tulee säilymään ainakin 6 vuotta käytössä...

Tammikuussa vuonna 2013 nousin Helsingissä kokouspäivän jälkeen junaan. Puhelimeni soi ennen Karjaan asemaa. Tuolloin puheenjohtajakollega Asteriskista soitti ja sanoi, että nyt muuten Sotku oikeast lähtee. Sotku menisi välittömästi käyttökieltoon, jossei vaadittuja toimia tilaan tehtäisiä. Listassa oli jokusia sähkötöitä, sammutinkaluston lisäämistä ja muuta hyvinkin oleellista, josta ei aikaisemmin oltu kuitenkaan mainittu. Tuolloin oli kaksi vaihtoehtoa: Vaadittuihin toimiin ryhtyminen ja Sotkun käytön jatkaminen heinäkuun loppuun tai tilan käyttämisen välitön loppu. Muutaman tonnin ja lukuisten talkootuntien panostus katsottiin tärkeäksi, jotta keväälle tilavarauksen tehneille järjestöille ei tuotettaisi pettymystä. Sotkun tarina kuitenkin päättyi heinäkuussa.

Allekirjoittanut lähti aikoinaan sattumalta edustajistovaaleissa ehdolle. Vaikka tuolloin Sotku oli käytössä ja Yo-talo B:n S-osis voimissaan laajoine käyttöaikoineen, omaksuin jo vuonna 2011 vahvasti vaaliteesikseni "lisää tiloja ylioppilaskunnalle". Sama kantava teema itselläni säilyi, vaikka täytyykin myöntää, ettei kaikkina ajanjaksoina aktiivisesti aihetta tullut edistettyä. Sotkun poistumisesta kuultuani toimin aktiivisesti ensin Vector ry:n apuna uusia tiloja etsittäessä, ja tämän jälkeen TYYn 2014 toimintasuunnitelmaan kirjatun "Talo remonttiin, tiloja ylioppilaille"-projektin vastuullisena hallituslaisena. Täytyy useamman vuoden ja kymmenien potentiaalisten kohteiden selvityksen jälkeen todeta, että yliopistomme kampuksen sijainti kaupungin keskustassa on monessa asiassa todella huikea juttu, mutta joissakin asioissa näyttää myös varjopuolensa. Kohtuuhintaisia ja käyttöömme soveltuvia tiloja on niukasti, eikä tonttimaata tarkoitukseen senkään vertaa.

Alussa listattu nelikko päätyi esittämään edustajistolle, että nyt oikeesti tiloja tarvitaan lisää ja tähän erityisesti kaivataan ylioppilaskunnan voimavaroja ja vipuvartta. Asiaa tulisi aktiivisesti edistää. Syyskuussa 2015 päätettiin edustajistossa, että hallitus valmistelee seuraavaan edustajiston kokoukseen kokoonpanon työryhmälle, joka tähän hommaan ryhtyy. Oli tietenkin epävarmaa, löytyykö soveltuvaa tilaa ollenkaan.

Selvitystyö eteni ja lopputulos täytti vuolaasti omat odotukseni. Löytynyt tila ominaisuuksineen vastaa todella hyvin opiskelijoiden tarpeeseen. Uskon vahvasti, että tila lisää opiskelijoiden yhteisöllisyyttä, ja Kuuvuoren kupeessa tullaankin kokemaan monet hyvät etkot, sitsit, bileet ja jatkot. Q-talolla tutustutaan uusiin tyyppeihin ja syvennetään välejä ystäviin. Ensi syksynä aloittaville opiskelijoille tila näyttäytyy jo luonnollisena osana opiskelijaelämää. Tulee kuitenkin näin lopussa latistavasti muistuttaa, ettei Q-talokaan tule olemaan ikuinen, vaikka monta vuotta varmasti palveleekin. Tilaedunvalvontaan on jatkossakin panostettava, ja uusien opiskelijasukupolvienkin opiskeluajasta tulee tehdä ikimuistoista.

Hyvää kesää ja nähdään syksyllä Q-talolla!

Edaattori ja ylioppilaskunta-aktiivi, tilojen ystävä
Matti Vähä-Heikkilä