You are here

Kepillä ei kuntouteta opiskelijaa

Share +

Virva Viljanen | 24.03.2014

Opiskelijat näyttäytyvät julkisessa keskustelussa usein passiivisena nuorten massana, jota ohjaillaan ministeriöiden määräyksillä yhä tehokkaammiksi ja tuottavammiksi. Milloin opintoaikoja rajoitetaan ja tukikuukausien määristä höylätään, milloin puolestaan asetetaan tiukkoja opintopisterajoja ehdoiksi sosiaaliturvaetuuksille. Opiskelijat kuvataan homogeenisenä massana, jonka pärjäämisestä puhutaan harvoin – vaikka ratkaisu opintojen vauhdittamiseen vaikuttaisi lähes aina olevan keppi porkkanan sijaan.

Kiristyvät vaatimukset opintojen etenemiselle asettavat tässä keskustelussa yhä useammin opiskelijat kahteen kastiin. Toisessa ääripäässä ovat niin kutsutut normaalit opiskelijat, joiden oletetaan selviytyvän 55 opintopisteen vaatimuksesta lukuvuodesta toiseen. Toisessa päässä ovat puolestaan ne opiskelijat, joiden opiskelukyky on alentunut, ja heidät nähdään täysin kyvyttöminä osallistumaan opintoihin. Kyllä ainakin oma turkulaisen nuoren järkeni sanoo, että elämä ja tilanteet sen mukaan ovat moninaisempia kuin tämä kaksijaottelu.

Opiskelukyky on voinut alentua useista syistä. Sairastuminen ja mielenterveysongelmat ovat osa kasvavan opiskelijajoukon elämää. Vuosittain noin 2 200 opiskelijaa siirtyy opintotuen piiristä sairauspäivärahalle. Luku on toki arkipäivän kokemuksen valossa harhaanjohtava, sillä tilastoissa näkymättömäksi jäävät ne opiskelijat, jotka eivät suoriudu opinnoistaan riittävällä tahdilla nostaakseen opintotukea, mutta hinuttavat esimerkiksi puolikuntoisina työelämässä elinkustannustensa kattamiseksi.

Sairauspäivärahan piiristä takaisin opintoihin pääsy on byrokratian joustamattomien kiemuroiden takia vaikeaa, sillä sairauspäivärahaa vastaanottaessa ei saisi kertyä laisinkaan opintoja. Silti usein opintoihin vähittäinen paluu olisi juuri sitä parasta kuntoutusta. On myös itsestään selvää, että opintojen parista pitkään poissa ollut opiskelija ei sormia napsauttamalla palaudu taas ”normaalien opiskelijoiden” kiivaaseen opiskelutahtiin.

Siksi olisi tärkeää liittää nykyiseen kaksijakoiseen normaali – kyvytön -kategorisointiin ymmärrys osaopiskelukykyisyydestä. Osa-aikaisen opiskelun mahdollistaminen niin koulutuspoliittisilla toimilla kuin Suomen sosiaaliturvajärjestelmässäkin tukisi sairauspäivärahan varassa olevien opiskelijoiden kuntoutumista ja edistäisi esimerkiksi työrupeaman tai perheenlisäyksen jälkeen opintojen pariin palaavien opiskelijoiden sopeutumista. Eikö vähän opintopisteitä ole kuitenkin aina enemmän kuin ei yhtään?


Virva Viljanen
TYYn hallituksen varapuheenjohtaja (sosiaalipolitiikka, yhdenvertaisuus)


Virva Viljanen