You are here

Bittejä ja empatiaa

Share +

Miika Tiainen | 21.10.2016

Meillä on tapana liioitella oman aikamme merkitystä tulevaisuuden kannalta. Ajassamme paljon hehkutettu digitalisaatio toki mahdollistaa asioiden tekemisen uusin tavoin. Olemisemme tapojen haastajaksi, esimerkiksi kotitalouskoneiden keksimisen tavoin, siitä ei kuitenkaan ole. Heitetään siis turha mystifiointi roskiin. Hötkyilemällä siitä, miten digitalisaatio tulee, jyrää ja vie sinunkin työpaikkasi ei saavuteta mitään.

Maamme hallitus on nostanut korkeakoulutuksen digitalisaation näkyväksi osaksi yhtä kärkihankettaan. Se on jonkinlainen päänavaus, josta yliopistojen kannattaa ottaa vauhtia oman toimintansa kehittämiseen. Tästä saa ehkä jopa hieman hötkyilläkin. Digitalisaatio ei ole uhka, jonka tarkoituksena on lisätä henkilökunnan työtaakka, vaan se antaa mahdollisuuden keskittyä oikeasti olennaisiin asioihin.

Puhtaasta tiedon ääneen luettelusta opetusmenetelmänä, ilman sen suurempaa tavoitetta, on siirryttävä eteenpäin. Tulevaisuuden yliopistossa se tieto, mikä voidaan, jaetaan kekseliäällä tavalla verkossa. Paremmat ajasta ja paikasta riippumattomat suoritusmahdollisuudet sekä tiedonjako tunnustaisivat paremmin opiskelijuuden monimuotoisuuden.

Digitalisaatio ohjauksen tukena

Verkko-opetus tai sähköiset tenttimismenetelmät eivät kuitenkaan ratkaise kaikkia ongelmia. Miten yliopistolla turvataan ja kehitetään aitoa vuorovaikutusta? Sitä, joka syntyy katsekontaktin kautta vain paikan päällä?

Koettu etäisyys liitutaulun ja auditorion penkkien välillä tuntuu usein olevan vaivalloisen ylityksen päässä. On ymmärrettävää, että luennon päätyttyä on vain helpompi huuhtoutua huoneesta pois, jäädä yhdeksi penkkirivien kasvottomista hahmoista tai taustatapetiksi haalistuneiden luennoitsijoiden laajaan joukkioon. Ongelma on kuitenkin siinä, ettei yliopistoyhteisöstä muodostu monille todellista yhteisöä – täällä on kovin helppo tahtomattaankin pudota totaalisen ulos kaikesta. Massaluento- ja kirjatenttipainotteinen opiskelu pönkittää tätä asetelmaa.

Ohjattuun opiskeluun tottuneelle yliopisto-opiskelu saattaa myös olla yhdenlaista käynnistymisvaikeuksien jatkumoa. Oman vastuunoton tueksi kaivattaisiin enemmän aktiivista kontaktinottoa myös henkilökunnan puolelta. Etenkin opiskelijan toimeentulon kiristyessä tarvittaisiin yhä enemmän ohjausta. Tieto siitä, että jossain saattaa olla joku, jolta kysyä apua, ei riitä – ohjausta pitää aktiivisesti tarjota ja siihen pitää olla resursseja.

Digitalisaatio voi olla ohjauksen erityisenä tukena. Sen avulla voidaan tunnistaa nivelvaiheita ja kipukohtia, joissa apua saatettaisiin erityisesti kaivata. Järjestelmä voisi reagoida havaitessaan mahdollisesti ohjausta tai vaikkapa opintopsykologin neuvoja kaipaavan opiskelijan ja lähettää tälle viestin tai tapaamisehdotuksen.

Oppimisanalytikka eli opetuksen vaikuttavuuden reaaliaikainen seuranta kurssin aikana puolestaan tarjoaisi opettajalle uusia apuvälineitä. Paitsi yksittäisen opiskelijan henkilökohtaisen oppimisen tueksi, opettaja voisi hyödyntää analytiikkaa myös koko opetusryhmän keskuudessa vaikeiksi koettujen asioiden tunnistamiseen ja niiden parempaan preppaukseen. Bittejä ja empatiaa toimivammin yhdistelevä yliopisto tukisi paremmin opiskelijaa tämän henkilökohtaisessa kasvussa tulevaisuuden asiantuntijaksi.

Osallisuuden kokemuksia

Eetos opiskelijasta omista mahdollisuuksistaan tietoisena, akateemisessa vapaudessaan liihottelevana hillujana tai uraohjuksena on vaarallinen. Jos järjestelmä on heikko, ei tuudittautuminen siihen, että akateeminen vastuu ja vapaus kyllä ohjaavat opiskelijoita, juuri auta. Opiskelijat todella haluavat olla osa tätä yhteisöä. Kiintiöedustus yliopiston hallinnossa ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että opiskelijoiden rooli yhteisön aktiivisina ja merkityksellisinä jäseninä olisi mahdollista, tuettua ja tunnustettua.

Southamptonin yliopistossa järjestettiin erillinen projekti, jossa opiskelijat saivat itse etsiä sopiviksi katsomiaan verkko- tai mobiilialustoja oppimisen tueksi. Projektin löydöksiä pyrittiin tämän jälkeen hyödyntämään myös opetuksessa. Vaikka projektista ei muuta käteen jäisi, tarjoaa se opiskelijoille osallisuuden kokemuksia ja ihmiskasvoisemman kulman opetus- ja hallintohenkilökunnan maailmaan. Sitä yliopistomaailma tarvitsee enemmän.

TYYn hallituksen varapuheenjohtaja
Miika Tiainen