You are here

Avoimen väylän kasvattaminen voi vaarantaa hakijoiden yhdenvertaisuuden

Camilla Saarinen | 11.08.2020

Julkisessa keskustelussa on viime aikoina vilahdellut sellaisia asioita kuin avoimen väylä, polkuopinnot, väyläopinnot ja toinen reitti yliopistoon. Monet yliopistot ovat puhuneet avoimen väylän kasvattamisen puolesta. Erityisesti avoimen väylän kautta hakemisesta koituvat kustannukset saattavat kuitenkin asettaa hakijat eriarvoiseen asemaan. 

Avoimen väylä tarkoittaa opiskelupaikan hakemista avoimen yliopiston opintojaksoja suorittamalla. Yliopistoilla ei ole yhteisiä pelisääntöjä avoimen väylän hyödyntämisestä. Käytännöt vaihtelevat paljon, joten tilanne on hakijoiden ja opinto-ohjaajien näkökulmasta varsin sekava. Usein opiskelupaikan saaminen edellyttää 45-60 opintopisteen suorittamista. 

Avoimen väylällä on monia etuja, jotka tekevät valintatavan kannattamisesta ymmärrettävää. Opiskelemalla laajoja kokonaisuuksia opiskelija pystyy arvioimaan pääsykoetta perusteellisemmin, kiinnostaako ala häntä oikeasti. Valituksi tulevat ne, jotka menestyvät parhaiten opinnoissa. Oletettavasti siis sellaiset, jotka alalle parhaiten sopivat. Hakijan menestys ei ole samalla tavalla yhden suorituksen varassa kuin pääsykokeessa, joten väylä on mahdollisuus esimerkiksi niille, jotka eivät jännityksen vuoksi suoriudu pääsykokeessa osaamistaan vastaavalla tavalla. Yliopistojen rahoituksen näkökulmasta taas on järkevää valita sellaisia opiskelijoita, jotka todennäköisesti valmistuvat nopeasti. Opintojaan jo ennen varsinaisen opiskelupaikan saamista suorittaneet ovat tästä näkökulmasta erinomainen valinta. 

Tarkemmin katsottuna avoimen väylään liittyy kuitenkin hakijan kannalta epäkohtia. Avoimen väylän keskeinen ongelma ovat siitä koituvat maksut. Vaikka avoimen opintojen maksuille on asetettu enimmäisraja, 60 opintopisteen opiskelusta kertyy silti sievoinen summa maksettavaksi. 

Opintojen hintaakin suurempi ongelma on opiskelun aikainen toimeentulo. Avoimessa yliopistossa opiskelu ei oikeuta opintotukeen. Täysipäiväinen opiskelu ei ole mahdollista myöskään esimerkiksi työttömyystuella. 60 opintopisteen suorittaminen yhden lukuvuoden aikana edellyttää käytännössä kokoaikaista opiskelua. Itsensä elättäminen osa-aikaisella työllä kokoaikaisen opiskelun ohessa on haastavaa. Vaikka työnteolle riittäisikin aikaa, kilpailutilanteessa etulyöntiasemassa ovat ne, jotka voivat keskittyä pelkästään opiskeluun, ja saavat elatuksen jostain muualta, esimerkiksi perheeltään. Toimeentulon kannalta paljon aikaa vievä avoimen väylä on siis selvästi ongelmallisempi, kuin vähemmän aikaa vievä pääsykokeisiin lukeminen, ja uhkaa asettaa hakijat epätasa-arvoiseen asemaan taloudellisen tilanteen tai perhetaustan perusteella. 

Vaikka toimeentulo järjestyisikin, avoimen väylä jättää hakijan ikävään tilanteeseen, jos hän ei tule valituksi hakemaansa opiskelupaikkaan. Lähtökohtaisesti kaikki osaamisen kartuttaminen on arvokasta, myös sellainen joka ei johda tutkinnon suorittamiseen. On kuitenkin ongelmallista, jos lukuisat opiskelupaikkaa havittelevat opiskelevat avoimessa jopa kokonaisen lukuvuoden ja mahdollisesti käyttävät siihen kaikki säästönsä ilman takeita siitä, että vaivannäkö palkitaan. Jos avoimen väylän käyttöä laajennetaan, on otettava huomioon myös ne, jotka jäävät ilman opiskelupaikkaa. Vaarana on, että päättäjien pelkäämät välivuodet lisääntyvät, kun kilpailu avoimen väylällä kiristyy.    

Opiskelijavalintaa tulee kehittää, ja avoimen väylä voi olla osa tätä kehitystä. Yliopistojen tulisi kehittää väylää yhteistyössä ja opiskelijoita osallistaen, jotta nykyiseen sekavaan tilanteeseen saataisiin selkeyttä. Kehityksessä tulisi ehdottomasti minimoida taloudellisten voimavarojen vaikutus hakijan asemaan. Opiskelijavalinta ei saa heikentää mahdollisuuksien tasa-arvoa.

koulutuspolitiikka, työelämä
Camilla Saarinen