You are here

2009

| 05.08.2009

Elokuun 1. päivänä alkoi uuden yliopistolain täytäntöönpanovaihe. Syksyn aikana yliopistot valmistautuvat uuteen vuoteen ja uuteen lainsäädäntöön. Kevään kiivas lakivääntö sai lopulta puolikelvollisen päätöksen, kun laki hyväksyttiin kesäkuun 16.

| 10.07.2009

Yliopistojen hallinnon kehittämisessä on nyt muodissa vahva yksilöjohtaminen. Johtaviin asemiin niin tiedekunnissa kuin etenkin laitostasolla halutaan entistä suuremmin valtuuksin varustettuja yksiköiden johtajia, jotka tekevät vaikeat päätökset ja kantavat taloudellisen vastuun.

| 26.05.2009

Vastine Juhani Heimosen kolumniin Turun Sanomissa 21.5.
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:0:0;4:8:0:1:2009-05-21;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0,104:8:611897,1:0:0:0:0:0

Julkaistu TS 26.5.

| 03.05.2009

Tämän tekstin oli tarkoitus päivittyä blogiin jo ennen vappua, mutta ottaen huomioon juhlahumua edeltäneen kiireen ja stressin, lienee sisällön kannalta vain hyvä kirjoittaa se  näin jälkikäteen.

| 24.04.2009

Opiskelijahintaiset lounaat ja alennukset junamatkoista ovat vain osa niistä eduista, joita ylioppilaskunnan jäsenyys tuo mukanaan.

| 15.04.2009
Kiinnotusta kehitysyhteistyötä kohtaan herätellään taas viikolla 17, kun kehitysyhteistyövaliokunnan koordinoima kehitysyhteistyöviikko starttaa teemalla ”vähemmistökulttuuri ja nuoret”. Viikon ohjelma on monipuolinen: viikon aikana järjestetään mm.
| 09.04.2009

Niin pitkälle kuin katu kurottaa

kuun synteettisessä otteessa

kuiskaillen kuun loitsuja,

liukenevat pois muistin lattiat

ja kaikki sen selkeät suhteet ,

sen jakaumat ja täsmenteet,

jokainen ohittamani katulyhty

lyö kuin fatalistinen rumpu

| 31.03.2009

Kevään aikana on aktivoitunut Helsingistä ponnistava aktiivinen Opiskelijatoiminta-niminen aktiiviverkosto. Opiskelijatoiminta herättelee opiskelijoita suoraan toimintaan laajalla rintamalla, mutta on alkuvuoden aikana keskittynyt erityisesti uuden yliopistolakiesityksen kritisoimiseen.

Marjaana Hoikkala | 24.03.2009

TYYssä toimii tällä hetkellä 110 alayhdistystä, joiden kirjo valtaisa. Löytyy niin perinteisiä ainejärjestöjä kuin osakuntiakin ja suuri määrä erilaisia harrasteyhdistyksiä grillaajista Nintendon pelaajiin.